Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ommeltu sydän -koriste

Roikkuva sydän -koriste piristää Ystävänpäivää.

Kartongeista ja papereista leikattuja sydämiä.






Hyvää Ystävänpäivää!

Edellisestä ohjeesta on vierähtänyt pitkä tovi, mutta nyt päätin ystävänpäivän kunniaksi päivittää blogin tällä sydän -koristeella. Näin kaupassa paperisista sydämistä ommellun koristeen ja päätin testata sellaisen ompelemista kotona. Minulla oli jo valmiiksi leikattuja sydämiä, jotka vain ompelin koneella yhteen pötköön ja koriste oli valmis! Ompeluun meni vain muutamia minuutteja, joten vielä ehdit askarrella tällaisen koristeen ystävänpäiväksi.

Tarvitset:
-värillistä kartonkia tai paperia (punainen, vaaleanpunainen, violetti)
-ompelukoneen (käsin ompeluun kuluu enemmän aikaa)
-sakset

Aseta sydän jalan alle.
1. Aloita piirtämällä ja leikkaamalla kartongeista tai papereista eri kokoisia sydämiä. Kuvan suurimmat sydämet ovat leveydeltään 3cm ja pienimmät 2cm. Rosoreunaisia sydämiä minulla oli yhteensä 12 kpl ja monivärisiä sydämiä noin 15 kpl per koriste.

2. Jätä noin 10cm ylä- ja alalankaa ripustuslangaksi. Aseta ensimmäinen sydän ompelukoneen jalan alle samaan tapaan kuin ompelisit kangasta.
Ompele sydämen keskisaumaa pitkin.

3. Aseta neula sydämen keskisaumalle ja ompele muutama tikki, palaa muutaman tikin verran takaisin ja jatka sitten ompelua koko sydämen keskisauman verran. Ompele muutamia tikkejä ilman sydäntä ja syötä sitten seuraava sydän ompelukoneen jalan alle ja ompele tällä kertaa koko keskisauma samalla kertaa. Ompele muutamia tikkejä taas ilman sydäntä ja syötä sitten taas seuraava sydän jalan alle. Toista niin monta kertaa, kuin sydämiä riittää.

4. Ompele viimeinen sydän niin, että ompelet ensin koko keskisauman, sitten palaat takaisin muutaman tikin ja sitten ompelet viimeiset tikit eteenpäin. Katkaise lanka läheltä sydäntä.

Tee niin monta koristetta kuin haluat ja ripusta ne roikkumaan vaikkapa kauniiksi sydän-seinämäksi.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kissa Halloween-asu

Yksinkertainen Kissa Halloween-asu, piirrä vain halutessasi kasvoille
musta nenä ja viikset. Voit myös lisätä asuun kasvonaamarin, niin saat Kissanaisen asun.
Mikä olisi hauska Halloween-asu, joka olisi helppo ja halpa toteuttaa? Tämä kysymys pyöri mielessäni viikkotolkulla, kunnes yksi ilta Viikatemiehen asua ommellessani päätin tehdä kankaan jämäpaloista kissan korvat, joihin keksin mallin sitä mukaan kun niitä ompelin. Löysin kuin löysinkin vanhan hiuspannan, jonka luulin jo aikaa sitten kadottaneeni, joka sopi täydellisesti kissankorvien pidikkeeksi. Mitäs muuta kissalla on? Pitkä häntä ja salakavalat kynnet. Sitten ei muuta kuin mustat vaatteet päälle, korvat päähän, häntä kiinni housujen takamukseen ja kynsi-hanskat kouraan, ja avot. Musta Kissa Halloween-asu oli valmis.
VINKKI: Jos lisäät asuun mustan naamion, saat siitä Kissanaisen puvun. ;)

Kissan korvien tarvikkeet.
Valmiit kissan korvat.
KORVAT: 


Tarvitset:
-hiuspannan
-mustaa kangasta noin 50cmx10cm.
-mustaa sähköteippiä tai neula ja lankaa


Ompeluohjeet:
1. Leikkaa mustasta kankaasta noin 5cmx40cm kokoinen suikale (hiuspannan paksuudesta riippuen lisää leveyttä 5cm-mittaan, minulla oli 1cm leveä hiuspanta) sekä 4kpl kolmion mallisen korvan palaa.
Kohta 3. Täytä korvat vanulla.

2. Ompele korvien kärki-sivut, mutta jätä alareuna vielä auki täyttöä varten. Leikkaa saumaan aukileikkauksia, nämä helpottavat korvan kaarevia sivuja pysymään kaarevina myös silloin, kun korva käännetään oikein päin.

3. Käännä korva oikein päin ja täytä se kevyesti vanulla. Ompele alareuna kiinni.

4. Taita suikaleen pitkät sivut keskelle n. 0,5cm ja nuppineulota myös korvien alareuna kiinni saumaan molemmin puolin suikaleen keskiosaa. Ompele sauma mahdollisimman
Kohta 4. Nuppineulota korvat kiinni suikaleeseen.
läheltä reunaa, jotta suikaleen sisään mahtuu hiuspanta. Jätä molemmat päädyt auki (helpottaa korvien sijoittumista keskelle).

5. Aseta hiuspanta suikaleen kujan sisään.

6. Teippaa suikaleen molemmat päädyt kiinni pantaan, tai ompele ne käsin kiinni.

Kohta 6. Teippaa suikaleen päädyt.












Kohta 2. Ompele hännän toinen pääty
ja tee sen saumaan aukileikkauksia.

HÄNTÄ:

Tarvitset:
-mustaa kangasta noin 8cmx85cm
-vanua
-hakaneulan

Ompeluohjeet:
1. Leikkaa kankaasta 8cmx85cm kokoinen pala ja taita se pituussuunnassa kaksinkerroin.

2. Ompele toinen pääty kulmat pyöristäen ja pitkä sivu, jätä vielä toinen pääty auki täyttämistä varten. Tee päädyn saumaan aukileikkauksia.


Kohta 4. Kiinnitä häntä hakaneulalla.
3. Käännä häntä oikein päin ja täytä se tukevasti vanulla. Ompele lopuksi toinenkin pääty kiinni.

4. Kiinnitä häntä housujen takamukseen hakaneulalla.


TASSUT:

Tarvitset:
-mustat hanskat
-maalarinteippiä

Ohjeet:
1. Leikkaa maalarinteipistä kolmion mallisia pieniä paloja ja kiinnitä ne mustiin hanskoihin kynsiksi.

2. Valmis! Näin helppoa se oli.

Kissa-asu: korvat ja häntä. Voit lisäksi pujottaa kulkusen
silkkinauhaan ja ripustaa sen kaulapannaksi.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Viikatemies Halloween-asu


Ommeltu viitta ja pahvinen viikate.
Kohta 1. Hupun etureuna on kuvassa vasemmalla
ja takaraivo oikealla, alareuna alhaalla.
Halloween juhlien lähestyessä yritin keksiä naamiaispuvut, jotka voisi toteuttaa kotoa löytyvistä materiaaleista. Vanha, musta puuvillalakana oli jo osittain leikelty muihin ompeluprojekteihin, mutta sitä oli vielä jäljellä sen verran, että siitä sai Viikatemiehelle viitan. Minulla ei ollut viittaan minkäänlaista kaavaa, vaan päätin tehdä huppu-osan hupparista mallia ottaen ja viitanlieveen suorakaiteen mallisesta kangaspalasta. Nämä kappaleet yhdistäen siitä tuli hupullinen viitta, jota voisi ihan hyvin käyttää myös muihin naamiaisasuihin kuin Viikatemiehelle. Lisäksi askartelin pahvilaatikko-pahvista viikatteen ja näin Viikatemiehen asu oli valmis.

OMMELTU VIITTA:

Tarvitset:
-mustaa kangasta n. 2m
-n. 130cm mustaa satiininauhaa

Ompeluohjeet:
Kohta 5. Viitanlieve yhdistetään
 huppuun laskostamalla.
1. Mittaa ja leikkaa kaksinkertaisesta kankaasta hupparin hupun mallinen pala, lisää noin 3cm saumanvarat (jotta hupusta tulee väljä).
2. Mittaa ja leikkaa esim. 118cmx146cm kokoinen suorakaitale viitanlievettä varten. Voit leikata suorakaiteesta isomman, jos haluat pidemmän viitan, lisää tällöin senttimetrejä 118cm pitkän sivun mittaan. Minulla viitasta tuli puolimittainen materiaalin vähyyden vuoksi.
3. Ompele hupun pyöreähkön sivun (takaraivo) sauma, ks. kuva. Ompele hupun etureunaan päärme. Jätä hupun alareuna vielä ompelematta, se yhdistetään kohdassa 5. viitanlieveeseen.
4. Ompele viitanlieveen 118cm pitkiin sivuihin ja viitan alareunaan päärmeet.
5. Laskosta ja ompele viitan yläreuna hupun alareunaan.
6. Leikkaa satiininauhasta 2x65cm pitkät pätkät ja ompele ne laskos-sauman molempiin päihin viitan solmimisnauhoiksi.




Kohta 3. Viikate on teipattu muotoonsa.
ASKARRELTU VIIKATE:

Tarvitset:
-pahvia
-ilmastointiteippiä
-mustia kangassuikaleita
-mustaa sähköteippiä

Askarteluohjeet:
1. Leikkaa pahvista viikatteen terän mallinen pala sekä 15cmx140cm kokoinen pala.
2. Teippaa viikatteen terä ympäriinsä ilmastointiteipillä.
Kohta 4. Kieputa kangassuikaleita
pahvisen kepakon ympärille.
3. Taita 140m pitkän palan sivut kaksin kerroin sisään (5cm molemmilta sivuilta), jotta saat aikaiseksi pitkän kepakon. Teippaa kepakko tukevasti, jotta taitokset eivät aukea.
4. Kiinnitä mustalla sähköteipin palalla kangassuikaleen pää kiinni kepan toiseen päähän ja kieputa suikaleita kepan ympärille, kunnes kaikki pahvi peittyy. Kiinnitä jokaisen suikaleen molemmat päät teipillä, sekä aloitettaessa että lopetettaessa.



PS: Pahoittelen kuvien huonoa valaistusta. Luonnonvalo alkaa olla näin syksyllä vähissä..

tiistai 24. syyskuuta 2013

Ommeltu dalmatialainen koira

Ommeltu dalmatialainen koira ja laventeli-tuoksupussit.
Ostin askarteluliikkeestä pienen tilkun valko-harmaata pallokangasta, josta alkuperäisenä tarkoituksenani oli ommella kissatyyny. Aikansa kangaslaatikossa pyörittyään kangas sai kuitenkin uuden käyttötarkoituksen, kun yritin keksiä ystäväni tyttärelle koira-aiheista, itsetehtyä lahjaa. Kankaan pallokuviosta mieleeni tuli dalmatialainen koirarotu ja olin juuri ompelemassa violetista kankaasta laventeli-tuoksupusseihin sydämiä, joten koirakin sai violetin mekon samaisesta kankaasta. Tein koiran ilman kaavoja, leikkasin kankaat inspiraation vallassa summanmutikassa ja ihan kiva lopputulos tuli. :)

Tarvitset:
-pallokuvioista puuvillakangasta
-violettia puuvillakangasta
-valkoista college-kangasta (käytetään nurin päin, eli pehmeä nurjapuoli tulee esiin)
-mustaa kangasta silmiin ja kuonoon (huom. kuvan pehmolelun "ripset" saatu leikkaamalla silmät musta-valko-kuvioisesta kankaasta, mutta voit toki myös pistellä ripset erikseen neulalla ja langalla)
-pienet palat liimaharsoa (korviin ja silmiin)
-täytevanua

Kuva 1. Leikkaa kankaista koiran kappaleet.
Ohje ommeltuun dalmatialaiseen koiraan:

1. Kappaleiden leikkaus: Leikkaa violetista kankaasta koiran mekon etu- ja takakappale. Leikkaa valkoisesta college-kankaasta koiralle pään etukappale ja pallokuvioisesta kankaasta pään takakappale. Leikkaa pallokuvioisesta kankaasta 4xtassujen etu-ja takakappale, puoliympyrän mallinen kuonokappale, sekä 2xkorvan takakappale. Leikkaa vielä korvan takakappaletta mallina käyttäen valkoisesta college-kankaasta 2xkorvan etukappale. Katso vinkkiä kappaleiden muotoon kuvasta 1.

2. Silmät: Leikkaa mustasta kankaasta koiralle silmät. Huomaa, että kuvan pehmolelun "ripset" on saatu leikkaamalla silmät musta-valko-kuvioisesta kukkakankaasta, mutta voit toki myös pistellä ripset erikseen neulalla ja langalla, jos teet silmät mustasta kankaasta. Leikkaa liimaharsosta silmien kokoiset palaset ja silitä ne silmien takapuolelle. Silitä silmät kiinni pään etukappaleeseen (college-kankaan pehmeälle puolelle). Tikkaa silmien reunat suoralla ompeleella. (ks. kuva 2)

Kuva 2. Koiran pää ompeluvaiheessa.
3. Korvat:Leikkaa liimaharsosta korvan mallinen palanen ja silitä se college-kankaisen
korvakappaleen oikealle puolelle (college-kankaan pehmeä nurjapuoli tulee esiin). Ompele korvan reunat yhteen (pallokuvioisen kappaleen oikeapuoli vasten collegekankaisen pehmeää puolta) niin, että jätät päähän kiinnittyvän kohdan vielä auki. Käännä korva oikein päin. Silitä korva (liimaharso kiinnittää etu-ja takakappaleet toisiinsa). Tikkaa vielä korva ympäri (oikealta puolelta) muutaman millimetrin päästä reunasta niin, että saumanvarat kiinnittyvät nurjalla ja korva saa ryhdikkäämmän ilmeen. Tee toinen korva samoin. (ks. kuva 2)

4. Pää: Nuppineulota korvat kiinni pään etukappaleeseen. Nuppineulota pään etu- ja takakappale oikeat vastakkain niin, että korvat jäävät pään sisään (paitsi korvanjuuret, jotka kiinnittyvät saumaan samalla). Ompele etu- ja takakappaleet toisiinsa, mutta jätä kaula-aukko vielä auki täyttöä varten. Täytä pää tukevasti vanulla. (ks. kuva 2)

Kuva 3. Koiran vartalo pilkullisine tassuineen.
5. Tassut: Ompele tassun etu- ja takakappaleet oikeat vastakkain niin, että jätät vartaloon
kiinnittyvän kohdan vielä auki täyttöä varten. Käännä tassu oikein päin ja täytä vanulla. Tee muut tassut samoin. Nuppineulota tassut kiinni mekon etukappaleeseen.

6. Vartalo: Nuppineulota mekon etu- ja takakappaleet oikeat vastakkain niin, että tassut jäävät kappaleiden sisään (ne kiinnittyvät ommellessa saumaan). Ompele mekon saumat, mutta jätä kaula-aukko vielä auki täyttämistä varten. Käännä mekko oikein päin kaula-aukon kautta, helpointa on vetää yksi tassu kerrallaan kaula-aukosta oikealle puolelle. Täytä mekko tukevasti vanulla. Ks. kuva 3.

Kuva 4. Koiran kuono ommellaan käsin kiinni päähän.
7. Kuono: Ompele pilkullisen puoliympyrän toinen suora sivu oikeat vastakkain yhteen. Käännä kuono oikein päin ja täytä kevyesti vanulla. Ompele kuono käsin kiinni päähän. Ks. kuva 4. Tässä vaiheessa koira näyttää enemmänkin possulta tai joltain muulta eläimeltä, mutta ei hätää: Leikkaa ja ompele vielä käsin mustasta kankaasta kuonoon nenä. Nyt työ näyttää enemmän koiralta kuin possulta, vai mitä?

8. Osien yhdistäminen: Ompele pää käsin kiinni vartaloon ja sulje näin samalla molempien kappaleiden aukot. Koira on nyt valmis! Voit halutessasi solmia sen korvaan vuoletin satiininauhan. Ks. kuva 5.

Kuva 5. Valmis! Dalmatialaisella koiralla on söpö rusetti korvassa.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ommeltu tuoksupussi

Laventelin ja ruusun tuoksuiset pussukat.
Tuttavieni siirtolapuutarhassa oli tänä kesänä upean paljon laventelin kukkia, joita minäkin sain poimia itselle koristeeksi. Ripustin laventelit kuivumaan ja sain idean käyttää kuivattuja kukkia tuoksupussissa! Otin talteen myös ruusun terälehtiä, jotka kuivatin talouspaperin päällä. Hyvä kesätuliaisidea, joka on helppo ja nopea toteuttaa. Tuoksupussin voi laittaa esimerkiksi kesämökin vaatekaappiin tuoksua antamaan, tai ripustaa sen eteiseen koristeeksi.

Tyynynmallinen tuoksupussi
Tarvitset:
-kuivattua laventelia noin 5-10 oksaa oman maun mukaan
-palan valkoista kangasta (esim. 15cmx20cm)
-korostusväri kangasta tai kangaskuvan
-pieni pala liimaharsoa (voit myös jättää sen pois ja ommella koristeet suoraan kiinni kankaaseen)
-nauhaa
-kourallisen täytevanua esim. vanhasta tyynystä

Tuoksupussin ohje:

1. Kuivata laventeli esimerkiksi sitomalla nippu laventelin oksia (noin 10cm pitkiä) yhteen ja ripustamalla ne kuivaan paikkaan roikkumaan. Minulla kukat kuivuivat nopeasti lämpimän kesän vuoksi jo parissa päivässä.
2. Leikkaa valkoisesta kankaasta noin 15cmx20cm kokoinen pala ja taita se kaksin kerroin niin, että saat 15cmx10cm kokoisen pussin.
3. Suunnittele ja leikkaa korostusvärisestä kankaasta sydän tai leikkaa kukkakankaasta koristeeksi kukka. Leikkaa koristeen kokoinen pala liimaharsoa ja silitä se kiinni koristeen takapuolelle. Irrota taustapaperi ja silitä koristekuva kiinni pussin toiselle sivulle. Ompele kapealla ja tiheällä siksaksilla koristekuvan reunat.
Tikkaa koristekuvien reunat siksakilla.
4. Jos haluat ommella pussukan mallisen tuoksupussin, jonka suuaukko kiristetään kiinni nauhalla, ompele pussin yläreunaan ensin päärme. Ompele pohja- ja sivusauma (sekä pussukka- että tyynynmallisessa). Jätä pussin suu auki vielä tässä vaiheessa molemmissa tapauksissa!
5. Täytä pussi kevyesti laventelilla tai ruusuilla ja täytevanulla.
6. Sulje pussin suu nauhalla, jos haluat tehdä pussukan mallisen tuoksupussin. Jos haluat puolestaan tehdä ripustettavan tuoksutyynyn, taita pussin yläreunan saumanvarat sisään ja ompele suuaukko kiinni käsin ja kiinnitä samalla noin 15cm pitkän nauhan päät saumaan molemmille sivuille.

torstai 1. elokuuta 2013

Ommeltu farkkulaukku



Minulla oli kaapissa vanhoja, jo pieneksi jääneitä farkkuja, jotka olivat vielä kankaan osalta suht hyvässä kunnossa. Löysin netistä upean idean farkku-käsilaukkuun googlen kuvahaun-kautta, josta löysin esimerkiksi tämän ohjeen farkkulaukun ompeluun. Käytin kuitenkin laukun ompeluun ohjeena Sew it love it:n englanninkielistä Side Tie Bag Tutorial - käsilaukun ohjetta, jota olin soveltanut laukun ompeluun aiemminkin. Huomaa, että kuvan farkuissa oli jo alunperin timantein koristellut taka- ja etutasku, eikä niiden koristeluun tai ompeluun ole ohjetta alla.

Tähän farkkulaukkuun olen soveltanut paria eri ohjetta (Side Tie Bag Tutorial sekä vetoketjullisen sisätaskun ompeluohje) sekä lisäksi katsonut mallia vanhasta laukustani ja yrittänyt pähkäillä loput itse. Laukun kahvat voi myös tehdä farkkukankaasta, jos käsillä ei satu olemaan vanhoja laukun kahvoja, kuten minulla sattui olemaan. Vanhan laukun (teko?)nahkaiset kahvat olivat jo hieman revenneet liitoksistaan, mutta ompelin ne ehjiksi ennen farkkulaukun ompelun aloittamista.
Farkkulaukun kierrätetyt kahvat.

Farkkulaukun tarvikkeet:
-vanhat farkut
-vanhan laukun kahvat
-vuorikangasta
-tukevaa kangasta (laukun yläosa)
-vetoketju (n. 35cm)
-lyhyt vetoketju (n. 15cm)

Farkkulaukun ompeluohjeet:

1. Leikkaa farkuista lahkeet irti.

2. Leikkaa etumuksen sauma auki ja leikkaa pois koko sepalus. Leikkaa auki myös farkkujen keskitakasauma.

3. Leikkaa jäljellä olevista paloista (2kpl) samankokoiset, mutta varo leikkaamasta vahingossa farkkujen taskuja! Paloihin tulee keskelle farkkujen sivusauma, joten saat yhdelle palalle (=laukun sivulle) aina yhden takataskun ja yhden etutaskun.

Sisätasku ja pirteän värinen vuori.
4. Mittaa palan sivut sekä pohja ja leikkaa farkkujen lahkeista kaksi suoraa suikaletta, leveydeltään noin 10cm ja pituudeltaan yhteensä sivu+pohja+sivu (esim. 30cm+35cm+30cm=95cm). Jos teet pienen laukun, ehkä yksi suikalekin riittää, mutta minun farkkujen lahkeiden pituus ei riittänyt koko laukun pohjaksi, joten tein sen kahdesta suikaleesta. Ompele suikaleet yhteen lyhyeltä sivultaan = yksi pitkä suikale.

5. Mittaa ja leikkaa vuorikankaasta samanlaiset palaset kuin farkkukankaastakin, eli: 2 laukun sivua sekä yksi pitkä suikale pohjaksi. Voit tehdä myös vuoren pohjan kahdesta (tai useammasta) suikaleesta, jos sinulla on vain pieni pala vuorikangasta. Leikkaa vuorikankaasta myös lyhyen vetoketjun (n. 15cm) levyinen pala laukun sisätaskua varten, esim jos haluat taskun, joka on 15cmx13cm, leikkaa 17cmx30cm kokoinen pala, joka taitetaan taskuksi 17cmx15cm sisältäen 1cm saumanvarat. Mittaa ja leikkaa myös tukevasta kankaasta laukun yläosaan 2 kpl noin 35cmx15cm kokoista kangaspalaa.

6. Leikkaa vielä farkkujen lahkeiden saumasta 4 kpl noin 8-10cm pitkää ja 1,5cm leveää suikaletta laukun kahvojen kiinnittämistä varten.
Suosittelen vaaleaavuorikangasta, jotta tavarat löytyvät helpommin kassin pohjalta.

7. Ompele ensin farkkuosa: Neulaa kiinni toiseen laukun sivuun pohjasuikale ja ompele suoralla ompeleella noin 0,5-1cm päästä reunaa. Ole varovainen nurkissa! Ompele sitten pohjasuikale myös laukun toiselle sivulle.

8. Ompele sisätasku seuraavasti (täältä löydät hyvät, kuvalliset ohjeet englanniksi): Aseta lyhyt vetoketju toiselle vuorikankaiselle sivulle. Piirrä viivottimella vetoketjun mittainen viiva vuorikankaan sivun yläosaan. Piirrä sitten kaksi samansuuntaista viivaa viivan molemmin puolin noin 0,4cm päähän keskiviivasta. Piirrä päihin kolmiot. Leikkaa keskiviivaa pitkin kankaaseen aukko, leikkaa kuitenkin päissä kolmion suuntaisesti. Nuppineulota ja ompele vetoketju kiinni aukkoon. Ompele taskun toinen reuna kiinni vetoketjun toiseen reunaan ja ompele se sitten vetoketjun toiseen reunaan. Ompele lopuksi taskun sivureunat.

9. Ompele sitten vuoriosa samoin kuin farkkuosa kohdassa 7: Ompele pohjasuikale vuorikankaan toiselle sivulle ja sitten toiselle.

10. Ompele sitten kiinni laukun kahvat: Pujota yksi 8-10cm pitkistä suikaleista kahvan renkaaseen ja aseta suikaleen päät päällekkäin. Aseta suikalelenkki laukkuun noin 10cm  päähän laukun sivusaumasta ja lähes laukun yläreunaan. Ompele suikalelenkki kiinni laukkuun neliömäisesti koko suikaleen leveydeltä. Ole varovainen, ettei neula mene poikki! Tässä on niin monta kerrosta farkkukangasta päällekäin, että minulta meni yksi ompelukoneen neula poikki tässä vaiheessa. Muut suikaleet ompelin käsin konetta veivaten. Toista sama kaikille kahvojen kiinnityslenkeille.

11. Ompele nyt pitkä vetoketju kiinni laukun yläosan tukeviin kangaspaloihin: Taita yksi tukeva kangaspala kaksinkerroin (nurjat vastakkain) pituussuunnassa (=>35cmx7,5cm) ja ompele taitettu sivu kiinni vetoketjun toiseen sivuun. Toista sama toiselle kangaspalalle. ja toiselle vetoketjun sivulle.

12. Ompele nyt tukevien kangaspalojen vapaat sivut kiinni farkkulaukun sivuihin: Ompele varovasti pitkin farkkujen ommeljuovaa aivan farkkujen yläreunassa, varoen neulan katkeamista.

13. Aseta vuori laukun sisälle ja taita yläreuna noin 1cm kankaiden sisään. Ompele vuori käsin kiinni juuri ompelemastasi ommeluovasta tukeviin kangaspaloihin.

Erilaisista farkuista saat aikaan erinäköisiä laukkuja! Voit käyttää laukun yläosassa lempiväristäsi kuviollista tai yksiväristä kangasta.

Farkkulaukun timantit olivat hieman irtoilleen joten liimasin niiden tilalle uusia askartelu timantteja.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ommeltu kahvipussi-kynäpenaali

Kahvipussi-kynäpenaali, jota voi pitää vaikka meikkipussinakin.

Innostuin kahvipussien kierrätyksestä ja yritin keksiä niille uusia käyttötarkoituksia. Pannunaluiset ja suuret kahvikassit olivat kovatöisiä ja halusin tehdä jonkun pienen ja nopean projektin. Sovelsin keksimääni kahvipussi-iltalaukku -ohjetta, johon läpän sijaan ompelin vetoketjun. Pieni muutos ohjeeseen, mutta täysin eri käyttötarkoitus kahvipussille! Siitä syntyi kahvipussi-kynäpenaali, joka meni käyttöön (vietiin käsistä) heti samantien. :)
Vetoketju ommellaan kynäpenaalin pitkälle sivulle.

Kahvipussi-kynäpenaali

1. Avaa kahvipussin taka- ja pohjasauma. Tiskaa ja kuivaa pussi.
2. Leikkaa pussin reunoista noin 1cm pois (liimasaumat). Jaa mielessäsi kahvipussi kolmeen osaan (leveyssuunnassa) ja leikkaa toinen kahvikuppi-kuvan viereinen osa pois. Jäljelle jää kaksi kolmasosaa pussista.
Käsihihna kiinnitetään samalla, kun ommellaan päädyt.
3. Ompele suoralla ompeleella noin 20cm pitkä vetoketju pussin lyhyelle sivulle. Ompele ensin toinen vetoketjun sivu kahvikuppi-kuvan reunaan, ja sitten toinen vetoketju sivu kahvipussin toiselle sivulle. Käännä työ oikein päin. Nyt sinulla on tuubi, jonka päädyt ovat auki.
4. Leikkaa kanttinauhasta noin 10cm pitkä pätkä molempia päätyjä varten. Leikkaa myös silkkinauhasta tai kanttinauhasta noin 20cm pitkä pätkä käsihihnaa varten. Jos teet käsihihnan kanttinauhasta, ompele kanttinauhan sivut yhteen suoralla ompeleella.
5. Ompele suoralla ompeleella kanttinauha-pätkät penaalin päätyihin niin, että kahvipussin päädyt jäävät kanttinauhan sisään. Huolittele kanttinauhan päät taittamalla noin 1cm ompeleen alle. Kiinnitä samalla ompeleella käsihihna penaalin toiseen päätyyn kanttinauhan väliin.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ommeltu kahvipussi-iltalaukku

Kahvipussista ommeltu iltalaukku.
Olen vuosia säästänyt kahvipusseja ja haaveillut niiden ompelemisesta kassiksi tai laukuksi. Nyt keväällä pääsin lopultakin tuumasta toimeen löydettyäni Sirpa Kontio-Nikaman Kahvipussin uusi elämä -kirjan (Helmi, 2007), josta kokeilin yksinkertaista silmälasikotelo-ohjetta. Tein muutamia silmälasikoteloita pääsiäismyyjäisiin, mutta itselläni ei sellaiselle ollut käyttöä. Halusinkin soveltaa helppoa ohjetta ja tehdä kahvipussista hopeisen iltalaukun! Iltalaukkuun tarvitset vain yhden kahvipussin, jossa on hopeinen sisus, mustaa kanttinauhaa ja noin 3cm tarranauhaa.


Kahvipussi-iltalaukku:

Kahvipussin kuvapuoli jää laukun sisälle.
1. Avaa kahvipussin taka- ja pohjasauma. Tiskaa ja kuivaa pussi.
2. Leikkaa pussin reunoista noin 1cm pois (liimasaumat) ja muotoile toinen pussin pääty iltalaukun läpän muotoon, tai voit tehdä myös suorakaiteen muotoisen läpän.
3. Ompele suoralla ompeleella laukun yläreunan (jää läpän alle) mittainen pätkä kanttinauhaa kahvipussin suoran (lyhyen) päädyn reunaan. Ompele samalla myös karheaa tarranauhaa noin 3cm mittainen pala n. 5cm päähän yläreunasta (johon juuri ompelit kanttinauhan) keskelle kahvipussia.

Kiinnitä käsihihna samalla, kun ompelet kanttinauhan laukun ympärille.
4. Taita laukku muotoonsa: Jaa pussi mielessäsi kolmeen osaan ja taita yläreuna laukun takaosan päälle nurjat puolet vastakkain (jos teet hopeisen laukun, tällöin kahvipussin kuvapuoli jää laukun sisälle). Läppää ei tarvitse vielä taittaa paikalleen.
5. Leikkaa kanttinauhasta noin 20cm pitkä pätkä käsihihnaa varten. Ompele kanttinauhan sivut yhteen suoralla ompeleella.
6. Ompele suoralla ompeleella kanttinauhaa laukun ympäri: Huolittele kanttinauhan päät taittamalla noin 1cm ompeleen alle. Aloita vasemmasta sivusta ja ompele niin, että kahvipussin sivut (ja yläreunaan ompelemasi kanttinauhan päät) jäävät kanttinauhan sisään. Jatka koko läpän reuna myös kanttinauhalla, vedä kanttinauhaa hieman kulmissa, jottei syntyisi ruttuja. Kiinnitä samalla ompeleella käsihihna laukun takaosaan kanttinauhan alle.
7. Ompele vielä tarranauhan pehmeä pala läpän keskikohtaan aivan kanttinauhan viereen.

Voit lisäksi koristella iltalaukun kannen kirkkailla ja mustilla tarratimanteilla, joita voi ostaa askarteluliikkeistä.

Tarratimantein koristeltu iltalaukun läppä.
 


tiistai 5. helmikuuta 2013

Ommeltu valkoinen kissa

Ommeltu valkoinen kissapehmolelu.
Löysin kirjakaupasta pienelle ystävälle syntymäpäivälahjaksi tarravihkon, jossa yksi tarroista esitti valkoista prinsessa-kissaa. Ihastuin tarran kissan tyytyväiseen ilmeeseen niin, että halusin suunnitella ja ommella sen näköisen kissapehmolelun, jonka voisin lähettää tarravihkon mukana. Ei muuta kuin kynä käteen ja piirtämään! Valkoista ja vaaleanpunaista puuvillakangasta minulta löytyi sopivat tilkut kaapista, joten toteutin idean samalta istumalta. Iloisen kissapehmolelun voit ommella vaikkapa ystävänpäivälahjaksi!

Ohje ommeltuun kissaan:

Käytin pehmolelun mallina tätä prinsessa-kissa tarraa.
1. Suunnittele ja piirrä paperille kissan ääriviivat (kissan korkeus noin 25cm).

2. Leikkaa kaava ja aseta kaksinkertaisen kankaan (nurjat puolet vastakkain) päälle nuppineuloilla.


3. Leikkaa 1cm päästä kaavasta kissan malliset kangaspalat (molemmat yhtäaikaa). Leikkaa myös vaaleanpunaisesta kankaasta kissalle korvat ja nenä ja kiinnitä ne liimaharsolla paikoilleen kissan oikealle puolelle. 
(Liimaharsoa löytyy askartelu- ja kangasliikkeistä ja siitä leikataan ensin juuri kappaleen kokoinen pala, sitten se pala silitetään kappaleen taakse, sen jälkeen poistetaan liimaharsopalasta välipaperi ja lopuksi kappale silitetään liimaharsoineen työhön kiinni. Liimaharso auttaa sinua pienten kangaspalasten kiinnittämisessä suurempaan kangaspalaan ilman ruttuja, joita usein voi syntyä ommellessa.)

4. Hahmottele varovasti lyijykynällä kissalle (oikealle puolelle) kasvot sekä etujalat. Ompele ensin vaaleanpunaiset korvalaput ja nenä kiinni valkoisella langalla ja sen jälkeen tikkaa hahmottelemasi silmät ja suu sekä etujalat mustalla langalla.

5. Aseta sitten kissan oikeat puolet vastakkain ja ompele saumanvaran (1cm) päästä kangaspalat yhteen, jätä kuitenkin noin 10cm aukko kissan hännän ja alaosan väliin täyttöä varten.

6. Käännä työ oikein päin ja täytä se vanulla. Ompele aukko kiinni valkoisella langalla käsin. Solmi kissan kaulaan silkkinauha.

Valkoinen kissa takaa.
Kissan tyytyväinen ilme syntyy helposti tikkaamalla.



torstai 31. tammikuuta 2013

Ommeltu sydänkoriste

Ommeltuja sydänkoristeita eri väreissä.
Olen lukenut käsityölehdistä uudesta Tilda-villityksestä, johon sisältyy myös koriste-sydänten ompeleminen. En ole kuitenkaan vielä innostunut ompelemaan mollamaijaa, mutta olen ihastellut askartelukaupassa Tildan kauniita kankaita. Ottaessani seinällä roikkuvaa tulitikkujoulukalenteria alas, sain vision seinällä roikkuvasta sydän-koristeesta, jonka voisin kätevästi ripustaa samoilla pyykkipojilla samalle narulle kuin tulitikkujoulukalenterinkin. Omaan sisustukseen sopivia kankaita löytyi sopivasti pussista, johon olin pakannut vanhoja vaatteita, joten idean toteutus oli samalla myös vanhan kierrättämistä. :)

Ommellun sydänkoristeen ohje:

1. Piirrä paperille haluamasi kokoinen sydän.
2. Aseta sydän kankaalle (kaksinkertainen) ja leikkaa kankaasta sydän noin 1cm päästä paperisesta mallista (=saumanvarat).
3. Leikkaa ohuesta silkkinauhasta n. 15 cm pitkä pätkä.
Lek, sanaleikkiä kankaisilla sydänkoristeilla.
4. Aseta nauha nuppineulalla toisen sydämen yläosaan niin, että nauha jää lenkille ja nauhan päät jäävät sydämen sisäpuolelle.
5. Aseta sydämet oikeat puolet vastakkain (nauha jää sydänten sisään) ja ompele saumanvaran päästä (myös nauhan päiden päältä) sydänten reunat yhteen, jätä kuitenkin noin 5cm aukko täyttöä varten.
Käännä sydän oikein päin ja täytä vanulla. Ompele sitten käsin aukko umpeen.

Voit ripustaa sydämen koristamaan ikkunaa tai antaa sen vaikkapa ystävälle lahjaksi. Askarteluliikkeistä löytyvillä silitettävillä kirjaimilla saat sydämistä aikaan sanoja ja nimiä sisustamaan huonetta.

Kärlek = Rakkaus.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ommeltu kissatyyny

Ommeltuja kissatyynyjä.
Hyvä käsityö-ystäväni lähetti minulle vanhan Suuri Käsityölehden (6-7 kesä-heinäkuu 2003) numeron, jossa oli ompelu-ohje kesäkissatyynyyn. Kaava oli juuri sopivan helppo aloittelevalle ompelijalle ja hurahdin kissatyynyihin täysin. Erivärisistä ja -kuvioisista kankaista saa aikaan juuri omaan sisustukseen sopivia kissoja. Kissatyyny on juuri sopiva niskatyynyksi ja hauska idea vaikkapa tuliaiseksi kyläpaikkaan!

Kissatyynyn kaava.
1. Piirrä paperille makaavan kissan ääriviivat (pituus noin 38cm, korkeus selän kohdalta noin 23cm, ja korkeus korvan kohdalta noin 30cm)

2. Leikkaa kaava ja aseta kaksinkertaisen kankaan (nurjat puolet vastakkain) päälle nuppineuloilla.

3. Leikkaa 1cm päästä kaavasta kissan malliset kangaspalat (molemmat yhtäaikaa).

4. Ompele oikeat puolet vastakkain saumanvaran (1cm) päästä kangaspalat yhteen, jätä kuitenkin noin 10cm aukko kissantyynyn pohjaan.


Mjau-Mjau -kissatyyny.
5. Käännä työ oikein päin ja täytä kissatyyny vanulla. Suosittelen vanhojen tyynyjen kierrättämistä! Voit siis käyttää vanhan tyynyn sisukset kissatyynyn täyttämiseen.


6. Ompele käsin aukko kiinni.

Lisäksi voit käyttää paikalleen silitettäviä kirjaimia (Panduro -askartelukaupasta löytyy ainakin mustia ja valkoisia), jos haluat kirjoittaa kissan tai ystävän nimen kissatyynyyn. Voit myös solmia silkkinauhan kissan kaulaan antaessasi tyynyn lahjaksi ystävälle. :)
Duracell -kissatyyny.

Bobcat -kissatyyny.






Mjau-Mjau kissatyyny sai nimensä kankaan kuvioinnista, joka muodosti kissalle kasvot. Näyttää kuin Mjau-Mjau maukuisi suureen ääneen vaatien huomiota!




Lisa -kissatyyny.
Mons (=Monni) kissatyyny.






Duracell ja Bobcat -kissatyynyt menivät tuliaisiksi veljeksille heidän yhteiselle kesämökilleen. Kissojen nimet kuvaavat omistajiaan: toisella on energiaa kuin paristossa ja toinen työskentelee kaivinkoneiden parissa.











Lisa-kissatyynyn annoin ystävälle tupaantuliaislahjaksi. Värisävyiltään tyyny voisi sopia myös ystävänpäivälahjaksi, vai mitä?











Lisa ja Mons -kissatyynyjen kankaat ovat todellisuudessa keittiöpyyhkeitä! Joulun jälkeisestä alennusmyynneistä ostin ihanan väriset ekologisesta puuvillasta valmistetut keittiöpyyhkeet, ja ne olivat juuri sopivan kokoiset kissatyynyksi. Taita vain pyyhe kaksinkerroin ja leikkaa kissan malliin kaavan avulla, sivuille jäi aikalailla tasan 1cm saumanvaraa. Kangasta löytyy siis muualtakin kuin kangaskaupoista. ;)