Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2013

Askarreltu Suomen lippu -nauha

Askarreltuja Suomen lippuja.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Lapsuuden jouluista mieleeni tuli paperista askarreltu Suomen lippu -koristenauha, joka löytyi ainakin siihen aikaan jokaisen kodin joulukuusesta. Nykyään koriste ei ehkä ole enää niin suosittu, mutta tänä jouluna halusin askarrella sellaisen omaan joulukuuseeni ja näin tuoda pienen palasen kotimaatani joulun viettoon. Ehkä se suomalaisuus sitten vahvistuu jotenkin ulkomailla asuessa, voi olla. :) Jouluaaton aattoa ja joulukuusen koristelua odotellessa tuli mieleeni, että tämän Suomen lippu -koristenauhan voisi tottakai ottaa esille myös Itsenäisyyspäivänä ja ripustaa sen vaikkapa kirjahyllyn reunaan tai seinälle koristeeksi.

Tarvikkeet lippujen askarteluun.
Tarvitset:
-valkoista kartonkia tai tukevaa paperia
-merensinistä kartonkia tai tukevaa paperia
-valkoista silkkinauhaa tai narua (lankakin voisi toimia jos ei muuta löydy kotoa)
-kaksipuoleista teippiä
-sakset ja rei'ittimen

Ohjeet:
1. Mittaa ja leikkaa valkoisesta kartongista 5cmx7cm kokoisia paloja lipuiksi haluamasi määrä (esim. 15kpl)
2. Mittaa ja leikkaa sinisestä kartongista 1cm levyisiä suikaleita
3. Mittaa ja leikkaa sinisistä suikaleista valkoisiin lippuihin yksi 5cm (lyhyen sivun) mittainen pala ja yksi 7cm (pitkän sivun) mittainen pala ristiksi
4. Teippaa ensin ristin lyhyempi osa kiinni lippuun ja teippaa sitten pidempi osa (menee lyhyemmän ylitse), tee näin lipun molemmille puolille
5. Tee rei'ittimellä kaksi reikää lipun salko-sivuun
6. Pujota nauha rei'istä
Tee haluamasi määrä lippuja ja pujota kaikki samaan pitkään nauhaan.

Suomen liput liehumaan!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Piparkakku-Nuuskamuikkunen

Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy nuotion äärellä.

Sain viime vuonna joululahjaksi Nuuskamuikkunen -piparkakkumuotin parhaalta ystävältäni ja halusin ehdottomasti tänä vuonna leipoa pipareita ja kokeilla muottia. Ennen leipomaan ryhtymistä sain kuitenkin inspiraation tehdä jonkinlaisen piparkakkutalon ja Nuuskamuikkusesta tuli heti mieleen teltta, joka olisi myös helppo toteuttaa ilman piparkakkutalon kaavoja. Tein piparit tänä vuonna kaupasta ostetusta taikinasta, mutta piparitaikinan voi tehdä myös itse, esimerkiksi tästä Myllynparas -ohjeesta. Ostin kaupasta myös valmiit koristekuorrutteet, joita oli neljää eri väriä samassa paketissa: punainen, vihreä, valkoinen ja keltainen.

Pikku Myy etualalla.
Pikku Myyn hahmon tein samalla Nuuskamuikkusen muotilla, mutta ennen paistamista veistin veitsellä hatun reunat pois ja sain Myylle oikeanlaisen kampauksen tilalle. Mymmeliksi olisi kooltaan sopinut paremmin, mutta kuorrutteiden värivalkoima oli rajattu, joten Pikku Myy siitä tuli silti! :) Teltan, alustan ja kuuset tein myös piparkakkutaikinasta vapaalla kädellä.

Pipakakkujen paistamisen jälkeen annoin pipareiden jäähtyä ennen koristelua ja kiehautin sitten kattilassa sokeria, jonka sekaan laitoin hieman siirappia sokerin sulettua. Liimasin teltan palaset, kuuset ja hahmot sokeriliisterillä kiinni alustaan ensin koristeltuani kuuset ja hahmot valmiiksi.

Lisäksi tein tomusokerista ja vedestä liisteriä, jolla kiinnitin alustaan ja telttaan karkkeja ja syötäviä lumihiutale-koristeita. Lopuksi ripottelin koko komeuden päälle tomusokeria sihdin läpi lumipeitteeksi.
Pieni piparkakkutalo-kokeilu siitä tuli, mutta se olikin elämäni ensimmäinen itse tehty piparkakkutalo ja ensimmäiset piparkakkujen koristelut aikuisiällä. Ensivuonna rima korkeammalle. :)



Nuuskamuikkunen tomusokeri-lumisateessa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jouluomena -ovikranssi

Jouluomena -ovikranssi.
Löysin Panduro-askartelukaupasta valmiin koristepakkauksen kranssia varten ja inspiroiduin tekemään ovikranssin jouluksi. Käytin vanhaa ovikranssipohjaa, johon vaihdan koristeita vuodenaikojen mukaan.

Jouluomena -ovikranssiin tarvitset:
-kranssipohjan
-lankaa
-punaista nauhaa
-punaruudullista nauhaa
-muovisia omenoita
-pieniä käpyjä
-marjoja (joissa rautalankakiinnitys valmiina)
-kaksipuolista teippiä

Työvaiheet:
1. Kieputa luonnonvalkoista lankaa paksusti kranssipohjan ympärille. Jos sinulla on puusta tai oksista tehty kranssipohja, ei välttämättä ole tarpeen peittää sitä langalla.
2. Kiedo punainen ja punaruudullinen nauha kranssin ympäri ja sido nauhan päät kauniille rusetille.
3. Kiinnitä omenat ja kävyt kaksipuoleisella teipillä paikoilleen.
4. Pistele vielä marjoja omenoiden ja käpyjen ympärille ja ripusta kranssi oveen.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Joulukalenteri tulitikkuaskeista


Askartele joulukalenteri tulitikkuaskeista!
Joulukuun lähestyessä mieleeni nousi jälleen joulukalenterin askartelu! Lapsena tein 4H-kerhossa joulukalenterin vessapaperirullista, mutta nyt halusin tehdä hieman pienemmän ja siromman version, jonka luukkuihin voisi kuitenkin piilottaa karkkeja ja pieniä yllätyksiä pelkkien kuvien sijaan. Löysin upeita ideoita Etsy-sivuilta Collectively Couture-kaupasta, jossa tulitikkuaskeista oli tehty erilaisilla teemoilla joulukalentereita, joista jäi erityisesti mieleen jouluinen DIY (do it yourself) Black and white -kalenteri.

Sivuston joulukalenteissa oli tehty reikä tulitikkuaskin laatikko-osaan, mutta sain ystävältäni hyvän vinkin pujottaa ripustusnauhan vain raapaisu-osan ja laatikon välistä, eikä tulitikkuaskeihin tarvinnut näin tehdä lainkaan reikiä! Yksi työvaihe vähemmän. :)

Tulitikkuaski-joulukalenteriin tarvitset:
-24kpl tulitikkuaskeja (Askarteluliikkeissä myydään myös askeja ilman tulitikkuja ja raapaisu-pintaa.)
-jouluisia papereita (Kierrätysvinkki! Käytä edellisen vuoden joululahjapapereita.)
-nauhaa
-numerotarroja
Tulitikkuaskit odottavat ripustusta.
-lumihiutale-tarroja, tähtiä tai muita koristeita
-ripustukseen pitkän paperinarun
-24kpl pieniä pyykkipoikia
-liimaa ja sakset

Voit ripustaa adventtikalenterin myös esimerkiksi koristekuuseen, jolloin et tarvitse paperinarua etkä pyykkipoikia. Liimaukseen suosittelen liimapuikon sijaan erikeeperiä, tai vastaavaa, jotta liimauksesta tulee pitävä.

Työvaiheet:
1. Leikkaa ja liimaa jouluista paperia tulitikkuaskin ympärille. Anna liiman kuivua.
2. Ota laatikko-osa pois ja pujota ripustusnauha raapaisu-osan läpi, laita sitten laatikko-osa takaisin paikoilleen pitäen samalla kiinni nauhasta niin, että se asettuu raapaisu-sivulle. Solmi nauhan päät ja tee rusetti.
3. Koristele askit numero-tarroilla, joiden alle voit leikata ja liimata valkoiset pyörylät paperista, jotta numerot erottuvat paremmin. Voit koristella askeja myös lumihiutale- tai tähti-tarroin.
4. Täytä askit yllätyksillä, esimerkiksi paperiin käärityillä suklaakarkeilla, pienillä joulukoristeilla tai vaikkapa pienillä muistilapuilla, kuten "1. adventti, muista sytyttää kynttilä", "Leivo pipareita!" ja "Muista ottaa esille joulukoristeet." Vain mielikuvitus on rajana. :)
5. Ripusta seinälle paperinaru ja kiinnitä siihen roikkumaan tulitikkuaskit ripustusnaruistaan pienillä pyykkipojilla.

Ripusta valmiit tulitikkuaskit  pyykkipojilla.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Star Wars -lumihiutaleet

Yoda ja Darth Vader -lumihiutaleet.

Löysin Internetistä linkin Star Wars Snowflakes -sivulle ja innostuin ajatuksesta heti! Minun oli kokeiltava paperista leikattua Yoda -lumihiutaletta heti samalta istumalta ja sehän vielä onnistui! Lumihiutaleet tehdään aivan samalla idealla, kuin tavalliset paperista leikatut lumihiutaleet, mutta sakaroihin muodostuu kuvioksi joku Star Wars hahmoista (sama hahmo jokaiseen sakaraan).

R2D2 -lumihiutale.
Tarvitset lumihiutaleisiin:
-valkoista paperia
-sakset (pienet, teräväkärkiset)

Storm Trooper -lumihiutale.
Voit tulostaa valmiin mallin Star Wars Snowflakes -sivulta, tai sitten piirtää kuvion nettisivulla olevan mallin mukaan ja sitten leikata kuvion. Ensin tulee siis leikata paperista ympyrä. Sitten ympyrä taitetaan kahtia, jolloin saadaan puoliympyrä. Tämä taitetaan vielä kahtia, jolloin saadaan yksineljäsosaympyrä, joka taitellaan vielä kolmeen osaan, eli kuvio tulee piirrettäväksi yhteen kahdestoistaosaan paperiympyrästä. Tarvitset hyvät ja pienet sakset, jos haluat siistiä jälkeä, sillä pienimmät kuvion osaset on haastavaa leikata irti.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Virkattu misteli


Sain ohjeen virkattuun misteliin serkultani, jolla oli ohje muistaakseni virkkausohjekirjassa. Käytin lankoina vihreää, paksua akryylilankaa sekä valkoista, ohuempaa akryylilankaa. Virkkuukoukkuna nr. 3,5.

Lehdet
Virkkaa vihreällä langalla *14kjs, hyppää 5kjs:n yli, 2kolmoisp, 2pp, 2p, 1puolip, 2ks*, toista *-* kerran, lopuksi ps ensimmäisen kjs-ketjun päähän. Älä päättele lankaa vaan jatka virkkaamalla varsi.
Varsi
Virkkaa 9kjs, hyppää 1kjs:n yli ja virkkaa 8ps. Päättele langanpäät huomaamattomasti.

Marja, 2kpl
Virkkaa valkoisella langalla 2kjs, hyppää 1kjs:n yli ja virkkaa seur.kjs:aan 1p+1ks. Päättele langanpäät huomaamattomasti.

Silitä lehdet. Solmi marjojen langanpäät yhteen ja ompele marjat lehtiin.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Omenaleivonnaiset



Löysin omenaleivoksien ohjeen Yhteishyvän sivuilta ja halusin kokeilla ohjetta heti samana päivänä, sillä ohje oli niin helppo ja nopea! Jätin pois hasselpähkinäjauheen ja sekoitin tuorejuuston sekaan vain sokeria. Maku oli oikein hyvä ilman pähkinääkin.

Omenaleivokset, 6kpl

3 pakastetaikinalevyä (9x18cm)
0,5dl hasselpähkinäjauhetta
1rkl sokeria
50g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 omenaa
sokeria, kanelia

1. Ota taikinalevyt sulamaan leivinpaperilla peitetylle pellille. Jaa sulaneet levyt kahtia. Sekoita tuorejuuston joukkoon pähkinäjauhe ja sokeri.
2. Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi.
3. Sipaise jokaiselle taikinapalalle tuorejuustoseosta ja asettele päälle limittäin muutama omenalohko. Sirottele päälle sokeria ja kanelia.
4. Paista 200-asteisessä uunissa 15-20 minuuttia.

torstai 15. joulukuuta 2011

Nostalgiset joulukortit, 10kpl



Nostalgisiin joulukortteihin löysin valmiin askartelu-paketin Panduro Hobby -askarteluliikkeestä. Paketin kuvat olivat niin ihanan jouluisia, että minun oli pakko ostaa se. Ostin paketin lisäksi pari erillistä kuvio-paperia ja tulostin paperille muutaman itse ottamani kuvan Gustav-kissasta saadakseni kortteihin vähän vaihtelua. Sain kortteihin paljon ideoita paketin kyljestä, jossa oli esimerkkejä paketin tarvikkeista tehdyistä korteista.

Valmis askartelu-paketti sisälsi:
-10kpl kaksiosaisia korttipohjia
-10kpl kirjekuoria
-11kpl nostalgisia joulukuvia
-4 sivua teksti/väripaperia
-2kpl liimatuubia (nopeasti kuivuvaa ja hyvin kiinnittävää liimaa)
-pitsiä, nappeja, narua, paperikukkia, muovitimantteja
-kultaisen geelikynän

maanantai 21. marraskuuta 2011

Jouluinen ovikranssi


Jouluiseen ovikranssiin tarvitset:
-kranssipohja
-valkoista lankaa
-leveää silkkinauhaa
-pehmeitä oksasia
-pyöreitä helmiä
-läpinäkyviä kiviä
-kaksipuoleista teippiä

Kranssipohjan päälle on kieputettu lankaa koko kranssin ympärys täyteen niin, että pohja peittyy. Kiinnitä oksaset, helmet ja kivet kaksipuoleisella teipillä kranssiin. Tee lopuksi rusetti leveästä silkkinauhasta.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Virkattu kuusen koriste

Virkkasin serkultani saamasta ohjeesta ensin orjanlaakerin, mutta siitä tuli oletettua pienempi, joten virkkasin pienen taskun, johon kiinnitin lehden ja marjat koristeeksi. Tein taskulle kantohihnan ja koristelin sen vielä nirkkoreunuksella.

Orjanlaakeri:

Lanka: Tummanvihreä keskipaksu (A) ja punainen ohut (B) villalanka
Työohje:
Lehti 1. krs (oikeapuoli) Virkkaa 12 kjs langalla A, hyppää 1 kjs:n yli, *1 ks seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, 1 p seur. kjs:aan, 2p seur. kjs:aan, 2 pp seur. kjs:aan, 1 pp seur. kjs:aan, 2 pp seur. kjs:aan, 2 p seur. kjs:aan, 1 p seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan**.
4 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 kjs.
Toista *-** 11 kjs:n ketjun vast. reunaan.

Kanta 9 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, 7 ps seuraaviin kjs:oihin, 1 kjs.
Jatka virkkaamista 1. krs:n silmukoihin: ***1 ks ks:aan, 1 ks puolip:seen, 3 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 ks seur. 3 s:aan kuhunkin, (4 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, hyppää seur. s:n yli, 1 ks seur. 3 s:aan kuhunkin) 2 kertaa, 3 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 ks puolip:seen, ps ks:aan. ****
Päättele huomaamattomasti.

2. reuna Käännä nurja puoli itseesi päin ja jatka virkkaamista 1. krs:n toiseen suoraan reunaan:
Liitä lanka A kjs:aan varren yläpuolelle ja virkkaa ***-****. Älä päättele lankaa. Neulaa ja silitä piikit muotoonsa. Taita lehti keskeltä kahtia ja virkkaa nurjalla pienemmällä koukulla ja langalla A 1 ks alun kjs-ketjun joka s:aan. Päättele langanpäät.

Marja (3kpl) Virkkaa 4 kjs langalla B, hyppää 3 kjs:n yli, virkkaa 4 pp yhteen 1.kjs:aan, 2 kjs, virkkaa taustalla ps 1. kjs:aan. Päättele langanpäät. Täytä marja toisella langanpäällä ja ompele se lehteen toisella.


Nirkkoreunus:

Virkkaa 1 ks ensimmäiseen s:aan, *1 nirkko (= 3 kjs, 1 ks ensimmäiseen näistä 3 kjs), jätä 2 s väliin, 1 ks seuraavaan s:aan*, toista *-*.

Lyhenteet:
krs=kerros
s=silmukka
ks=kiinteä silmukka
ps=piilosilmukka
kjs=ketjusilmukka
p=pylväs
puolip=puolipylväs
pp=pitkä pylväs

maanantai 27. joulukuuta 2010

Neulottu Tonttu


Näin eräässä kataloogissa kuvan pitkäjalkaisesta, istuvasta tontusta, jonka kädet ja jalat oli neulottu ja vaatteet ommeltu huopakankaasta. Päätin kokeilla tehdä näkemäni kuvan mukaisen tontun pelkästään langasta, sillä minulla ei sattunut olemaan kangasta, mutta lankoja sitäkin enemmän.

Neuloin jalat, kädet, mekon ja tonttulakin niin, että oikealla puolella neuloin oikeaa ja nurjalla nurjaa. Kaulahuivin neuloin ainaoikeaa. Huopikkaat tein virkkaamalla, kuten myös lapaset. Käsiin ja jalkoihin ei tarvinnut täytettä, koska ne olivat niin ohuet ja menivät rullalle sopivasti itsestään, tarvitsi vain ommella saumat kiinni.

Vartaloksi leikkasin vessapaperirullahylsyn pitkittäissuunnassa kahtia ja teippasin sen suppilon malliseksi. Tontun pään tein sukkahoususta ja vanusta, silmät ja suun piirsin kynällä. Hiusletit tein beigestä virkkauslangasta kaksinkertaisesta langasta letittämällä ja ompelemalla ne päähän kiinni. Asetin mekon (kolmion mallisen) kartonkihylsyn päälle ja ompelin sen takaa kiinni. Pohjan sain umpeen virkkaamalla ja siinä samalla kiinnitin myös jalat mekon reunaan.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Joulukortit lahjapaperista


Löysin edellisen vuoden itse tehtyjä joulukortteja laatikonpohjalta. Kortit on tehty lahjapaperista kuvat leikkaamalla ja liimaamalla kartonkiin. Hauskaa ja yksinkertaista! :)

tiistai 14. joulukuuta 2010

3D joulukortit, 3kpl




Askarteluliikkeestä löysin erillisenä myytävän A4-kokoisen sivun hopeapaperille painatettuja jouluaiheisia 3D -kissakuvia. Sivu sisälsi kolme 3D-kuvaa, eli niistä sai lopputuloksena kolme joulukorttia. Leikkasin kuvat irti, liimasin suurimman kuvan kartongille ja kiinnitin isoimman kuvan päälle pienimmät suuruusjärjestyksessä tyynyteipillä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

3D joulukortit, 2kpl


Ostin askarteluliikkeestä erikseen myytävän A4-kokoisen sivun, jossa oli kaksi jouluaiheista, leikattavaa 3D-kuvaa. Leikkasin kuvat irti, liimasin suurimman kuvan kartongille ja laitoin kuvan päälle muut kuvat suuruusjärjestyksessä teippityynyjä kiinnikkeinä käyttäen. Koristelin kortit kultaisella ääriviivatarralla ja vihreällä silkkinauhalla.

3D joulukortit, 18kpl



















Aloitin joulukorttien askartelun hyvissä ajoin tänä vuonna: ostin joulu-3D-vihkosen askarteluliikkeestä jo lokakuussa! Vihkonen oli hollantilaisen Studio Light B.V.:n nimeltään 3D Christmas Mini Book, joka sisälsi 18 leikattavaa 3D-kuvaa, 18 taustapaperi-sivua ja muutaman sivun leikattavia koristekuvia. Vihkosen lisäksi korttien tekoon tarvitsi vain kartonkia, liimaa ja teippityynyjä sekä ripauksen mielikuvitusta. :)

maanantai 1. marraskuuta 2010

Lumihiutale ikkunakoriste


Tänään tuli selailtua netissä käsityö- ja askartelusivuja, joista sain paljon uusia ideioita ja ohjeita. Yksi ohje oli toteutettava heti, sillä se toi mieleeni lapsuuden paperilumihiutaleet ikkunassa. :)

Löysin näihin lumihiutaleisiin ohjeen täältä.

Tein hiutaleet valkoisesta silkkipaperista. Leikkasin paperista neliön, jonka taitoin ensin kaksinkerroin, ja sitten toisen kerran kaksinkerroin, jolloin siitä tuli pieni neliö. Sitten leikkasin kuviot neliön auki oleville reunoille, avasin taitokset ja hiutaleeltahan se näytti. :) Tulisipa tuolta taivaalta oikeitakin hiutaleita..