torstai 31. tammikuuta 2013

Ommeltu sydänkoriste

Ommeltuja sydänkoristeita eri väreissä.
Olen lukenut käsityölehdistä uudesta Tilda-villityksestä, johon sisältyy myös koriste-sydänten ompeleminen. En ole kuitenkaan vielä innostunut ompelemaan mollamaijaa, mutta olen ihastellut askartelukaupassa Tildan kauniita kankaita. Ottaessani seinällä roikkuvaa tulitikkujoulukalenteria alas, sain vision seinällä roikkuvasta sydän-koristeesta, jonka voisin kätevästi ripustaa samoilla pyykkipojilla samalle narulle kuin tulitikkujoulukalenterinkin. Omaan sisustukseen sopivia kankaita löytyi sopivasti pussista, johon olin pakannut vanhoja vaatteita, joten idean toteutus oli samalla myös vanhan kierrättämistä. :)

Ommellun sydänkoristeen ohje:

1. Piirrä paperille haluamasi kokoinen sydän.
2. Aseta sydän kankaalle (kaksinkertainen) ja leikkaa kankaasta sydän noin 1cm päästä paperisesta mallista (=saumanvarat).
3. Leikkaa ohuesta silkkinauhasta n. 15 cm pitkä pätkä.
Lek, sanaleikkiä kankaisilla sydänkoristeilla.
4. Aseta nauha nuppineulalla toisen sydämen yläosaan niin, että nauha jää lenkille ja nauhan päät jäävät sydämen sisäpuolelle.
5. Aseta sydämet oikeat puolet vastakkain (nauha jää sydänten sisään) ja ompele saumanvaran päästä (myös nauhan päiden päältä) sydänten reunat yhteen, jätä kuitenkin noin 5cm aukko täyttöä varten.
Käännä sydän oikein päin ja täytä vanulla. Ompele sitten käsin aukko umpeen.

Voit ripustaa sydämen koristamaan ikkunaa tai antaa sen vaikkapa ystävälle lahjaksi. Askarteluliikkeistä löytyvillä silitettävillä kirjaimilla saat sydämistä aikaan sanoja ja nimiä sisustamaan huonetta.

Kärlek = Rakkaus.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Virkattu lippamyssy

Virkattu lippamyssy
Näin Glee -tv-sarjan Mercedes-hahmolla upean violetin myssyn ja halusin ehdottomasti tehdä itselle samanlaisen. Garn Studion sivuilta löysin onnekseni tämän virkkausohjeen lippalakkiin, jota mukaillen virkkasin violetin lippamyssyn. Lankana käytin monisävyistä violettia Viking Raggen villasekoite -lankaa ja virkkuukoukkuna nr. 4,5.

Tässä vielä Garn Studion ohje:

Virkkausinfo: Jokaisen krs:n ensimmäinen pp korvataan 2:lla kjs:lla. Jokaisella krs:lla virkataan lopuksi 1 ps toiseen kjs:aan krs:n alussa.

Kavenna virkattu s:Virkkaa 2 s yhteen 1:ksi s:ksi: Virkkaa 1 pp, mutta jätä viimeinen läpiveto vielä tekemättä (= 3 s koukulla), virkkaa sitten seuraava pp ja vedä viimeinen langankierto kaikkien koukulla olevien s:iden läpi - 1 s on nyt kavennettu.


Lippalakki: 


Virkkaa 4 kjs koukulla nro 6 ja Eskimo-langalla ja sulje nämä renkaaksi 1:llä ps:lla ensimmäiseen kjs:aan.1. krs: Virkkaa 8 pp renkaaseen (lue Virkkausinfo!)2. krs: Virkkaa 2 pp jokaiseen s:aan - mutta pistä koukku vain s:iden takareunoihin - tällä tavalla muodostuu lakin kohokuvio = 16 pp.3. krs: * 1 pp ensimmäiseen s:aan, 2 pp seuraavaan s:aan *, toista *-* koko krs:n ajan = 24 pp.4. krs: * 1 pp molempaan 2:een ensimmäiseen s:aan, 2 pp seuraavaan s:aan *, toista *-* = 32 pp.5. krs: * 1 pp jokaiseen 3:een ensimmäiseen s:aan, 2 pp seuraavaan s:aan *, toista *-* = 40 pp.6. krs: * 1 pp jokaiseen 4:ään ensimmäiseen s:aan, 2 pp seuraavaan s:aan *, toista *-* = 48 pp.7. krs: * 1 pp jokaiseen 5:een ensimmäiseen s:aan, 2 pp seuraavaan s:aan *, toista *-* = 56 pp.8. krs: * 1 pp jokaiseen 6:een ensimmäiseen s:aan, 2 pp seuraavaan s:aan *, toista *-* = 64 pp.9.-12. krs: 1 pp jokaiseen s:aan = 64 pp.13. krs: * virkkaa 6 pp, virkkaa sitten 7. ja 8. pp yhteen (kts. selitys yllä - kavenna virkattu s) *, toista *-* = 56 pp.14. krs: * virkkaa 5 pp, virkkaa sitten 6. ja 7. pp yhteen *, toista *-* = 48 pp.15. krs: * virkkaa 4 pp, virkkaa sitten 5. ja 6. pp yhteen *, toista *-* = 40 pp.16.-18. krs: 1 ks jokaiseen s:aan = 40 ks.

Lippa: 


Virkkaa lippa kaksinkertaisella langalla pitkin keskimmäiset 18 s edessä näin:1. krs: Virkkaa 1 pp jokaiseen s:aan = 18 pp.2.-4. krs: käännä työ, virkkaa 2 kjs, virkkaa seuraavat 2 s yhteen (kts. selitys yllä), virkkaa krs loppuun, mutta virkkaa viimeiset 2 s yhteen = 12 pp.5. krs: Virkkaa 1 krs ks:ita lakin ja lipan reunan ympäri (virkkaa 1 ks jokaiseen s:aan).

Koristeelliset raidat: 


Kiinnitä merkkilanka lakin kumpaankin sivuun 16. krs:n kohdalla. Virkkaa 1 ps toisen merkkilangan s:n kohdalla, vedä s n. 1-1,5 cm:n pituiseksi, virkkaa 1 ps 15. krs:een, vedä s n. 1-1,5 cm:n pituiseksi, virkkaa 1 ps 14. krs:een - jatka samalla tavalla lakin päälaen yli ja alas toiseen merkkilankaan asti. Tee vielä 2 tällaista raitaa tasavälein lakkiin. Katkaise lanka ja päättele langanpäät.

Lauran kommentti: Sain mukailla ohjetta langan paksuuden mukaan, joten tein lisäyskierroksia 8. krs jälkeen vielä pari-kolme kappaletta, jotta sain myssystä tarpeeksi ison. Vastaavasti sain tehdä kavennuskierroksia saman määrän, jotta myssy tuli sopivan kokoinen.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ommeltu kissatyyny

Ommeltuja kissatyynyjä.
Hyvä käsityö-ystäväni lähetti minulle vanhan Suuri Käsityölehden (6-7 kesä-heinäkuu 2003) numeron, jossa oli ompelu-ohje kesäkissatyynyyn. Kaava oli juuri sopivan helppo aloittelevalle ompelijalle ja hurahdin kissatyynyihin täysin. Erivärisistä ja -kuvioisista kankaista saa aikaan juuri omaan sisustukseen sopivia kissoja. Kissatyyny on juuri sopiva niskatyynyksi ja hauska idea vaikkapa tuliaiseksi kyläpaikkaan!

Kissatyynyn kaava.
1. Piirrä paperille makaavan kissan ääriviivat (pituus noin 38cm, korkeus selän kohdalta noin 23cm, ja korkeus korvan kohdalta noin 30cm)

2. Leikkaa kaava ja aseta kaksinkertaisen kankaan (nurjat puolet vastakkain) päälle nuppineuloilla.

3. Leikkaa 1cm päästä kaavasta kissan malliset kangaspalat (molemmat yhtäaikaa).

4. Ompele oikeat puolet vastakkain saumanvaran (1cm) päästä kangaspalat yhteen, jätä kuitenkin noin 10cm aukko kissantyynyn pohjaan.


Mjau-Mjau -kissatyyny.
5. Käännä työ oikein päin ja täytä kissatyyny vanulla. Suosittelen vanhojen tyynyjen kierrättämistä! Voit siis käyttää vanhan tyynyn sisukset kissatyynyn täyttämiseen.


6. Ompele käsin aukko kiinni.

Lisäksi voit käyttää paikalleen silitettäviä kirjaimia (Panduro -askartelukaupasta löytyy ainakin mustia ja valkoisia), jos haluat kirjoittaa kissan tai ystävän nimen kissatyynyyn. Voit myös solmia silkkinauhan kissan kaulaan antaessasi tyynyn lahjaksi ystävälle. :)
Duracell -kissatyyny.

Bobcat -kissatyyny.






Mjau-Mjau kissatyyny sai nimensä kankaan kuvioinnista, joka muodosti kissalle kasvot. Näyttää kuin Mjau-Mjau maukuisi suureen ääneen vaatien huomiota!




Lisa -kissatyyny.
Mons (=Monni) kissatyyny.






Duracell ja Bobcat -kissatyynyt menivät tuliaisiksi veljeksille heidän yhteiselle kesämökilleen. Kissojen nimet kuvaavat omistajiaan: toisella on energiaa kuin paristossa ja toinen työskentelee kaivinkoneiden parissa.











Lisa-kissatyynyn annoin ystävälle tupaantuliaislahjaksi. Värisävyiltään tyyny voisi sopia myös ystävänpäivälahjaksi, vai mitä?











Lisa ja Mons -kissatyynyjen kankaat ovat todellisuudessa keittiöpyyhkeitä! Joulun jälkeisestä alennusmyynneistä ostin ihanan väriset ekologisesta puuvillasta valmistetut keittiöpyyhkeet, ja ne olivat juuri sopivan kokoiset kissatyynyksi. Taita vain pyyhe kaksinkerroin ja leikkaa kissan malliin kaavan avulla, sivuille jäi aikalailla tasan 1cm saumanvaraa. Kangasta löytyy siis muualtakin kuin kangaskaupoista. ;)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Piparkakku-Nuuskamuikkunen

Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy nuotion äärellä.

Sain viime vuonna joululahjaksi Nuuskamuikkunen -piparkakkumuotin parhaalta ystävältäni ja halusin ehdottomasti tänä vuonna leipoa pipareita ja kokeilla muottia. Ennen leipomaan ryhtymistä sain kuitenkin inspiraation tehdä jonkinlaisen piparkakkutalon ja Nuuskamuikkusesta tuli heti mieleen teltta, joka olisi myös helppo toteuttaa ilman piparkakkutalon kaavoja. Tein piparit tänä vuonna kaupasta ostetusta taikinasta, mutta piparitaikinan voi tehdä myös itse, esimerkiksi tästä Myllynparas -ohjeesta. Ostin kaupasta myös valmiit koristekuorrutteet, joita oli neljää eri väriä samassa paketissa: punainen, vihreä, valkoinen ja keltainen.

Pikku Myy etualalla.
Pikku Myyn hahmon tein samalla Nuuskamuikkusen muotilla, mutta ennen paistamista veistin veitsellä hatun reunat pois ja sain Myylle oikeanlaisen kampauksen tilalle. Mymmeliksi olisi kooltaan sopinut paremmin, mutta kuorrutteiden värivalkoima oli rajattu, joten Pikku Myy siitä tuli silti! :) Teltan, alustan ja kuuset tein myös piparkakkutaikinasta vapaalla kädellä.

Pipakakkujen paistamisen jälkeen annoin pipareiden jäähtyä ennen koristelua ja kiehautin sitten kattilassa sokeria, jonka sekaan laitoin hieman siirappia sokerin sulettua. Liimasin teltan palaset, kuuset ja hahmot sokeriliisterillä kiinni alustaan ensin koristeltuani kuuset ja hahmot valmiiksi.

Lisäksi tein tomusokerista ja vedestä liisteriä, jolla kiinnitin alustaan ja telttaan karkkeja ja syötäviä lumihiutale-koristeita. Lopuksi ripottelin koko komeuden päälle tomusokeria sihdin läpi lumipeitteeksi.
Pieni piparkakkutalo-kokeilu siitä tuli, mutta se olikin elämäni ensimmäinen itse tehty piparkakkutalo ja ensimmäiset piparkakkujen koristelut aikuisiällä. Ensivuonna rima korkeammalle. :)



Nuuskamuikkunen tomusokeri-lumisateessa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jouluomena -ovikranssi

Jouluomena -ovikranssi.
Löysin Panduro-askartelukaupasta valmiin koristepakkauksen kranssia varten ja inspiroiduin tekemään ovikranssin jouluksi. Käytin vanhaa ovikranssipohjaa, johon vaihdan koristeita vuodenaikojen mukaan.

Jouluomena -ovikranssiin tarvitset:
-kranssipohjan
-lankaa
-punaista nauhaa
-punaruudullista nauhaa
-muovisia omenoita
-pieniä käpyjä
-marjoja (joissa rautalankakiinnitys valmiina)
-kaksipuolista teippiä

Työvaiheet:
1. Kieputa luonnonvalkoista lankaa paksusti kranssipohjan ympärille. Jos sinulla on puusta tai oksista tehty kranssipohja, ei välttämättä ole tarpeen peittää sitä langalla.
2. Kiedo punainen ja punaruudullinen nauha kranssin ympäri ja sido nauhan päät kauniille rusetille.
3. Kiinnitä omenat ja kävyt kaksipuoleisella teipillä paikoilleen.
4. Pistele vielä marjoja omenoiden ja käpyjen ympärille ja ripusta kranssi oveen.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Virkattu pikku pöllö


Virkattu pinkki/vihreä pikku pöllö.
Löysin idean helppoon pöllö -pehmoleluun Internetin kuvahausta, jolla löysin satoja kuvia virkatuista pöllö -pehmoleluista. Katsoin väreihin mallia tästä Berling B&D Knitting -kaupan pöllöstä. Käytin lankoina pinkkiä, vaalean vihreää ja oranssia Marks&Kattens Flox -puuvillalankaa ja yksityiskohtiin valkoista ja mustaa ohutta virkkauslankaa sekä virkkuukoukkuna nr 2,5.

Vartalo:
Aloitetaan vaalean vihreällä langalla.
1. 3kjs.
2. 6ks aloitussilmukkaan.
3.-5. 2ks jokaiseen s.
6. 1ks jokaiseen s. (=Välikierros).
7. 2ks joka kolmanteen s.
8. Välikierros.
9. 2ks joka neljänteen s.
10.-15. Välikierros.
Vaihda pinkkiin lankaan ja jatka:
16.-24. Välikierros.
Täytä pöllö vanulla. Litistä reiän sivut yhteen ja virkkaa 1ks jokaiseen (molemmat sivut yhtäaikaa) kaksinkertaiseen silmukkaan. Päättele langat.

Silmä: 2kpl
Valkoinen lanka.
1. 3kjs.
2. 6ks aloitussilmukkaan.
3.-5. 2ks jokaiseen s.
6. Päättele lanka ja ompele silmä kiinni vartaloon. Ompele mustuainen pienin pistoin neulalla ja langalla. Tee toinen silmä samoin.

Nokka:

Oranssi lanka.
1. 6kjs.
2. 1ps koukusta laskien toiseen s.
3. 1ks, 1kjs, 3p, 1kjs, 3ps pylvään reunaa pitkin takaisin aloitussilmukkaan. Päättele lanka ja ompele nokka kiinni vartaloon. 


Viimeistely: Ompele vielä rinnuksen höyhenet valkoisella langalla pienin pistoin.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Joulukalenteri tulitikkuaskeista


Askartele joulukalenteri tulitikkuaskeista!
Joulukuun lähestyessä mieleeni nousi jälleen joulukalenterin askartelu! Lapsena tein 4H-kerhossa joulukalenterin vessapaperirullista, mutta nyt halusin tehdä hieman pienemmän ja siromman version, jonka luukkuihin voisi kuitenkin piilottaa karkkeja ja pieniä yllätyksiä pelkkien kuvien sijaan. Löysin upeita ideoita Etsy-sivuilta Collectively Couture-kaupasta, jossa tulitikkuaskeista oli tehty erilaisilla teemoilla joulukalentereita, joista jäi erityisesti mieleen jouluinen DIY (do it yourself) Black and white -kalenteri.

Sivuston joulukalenteissa oli tehty reikä tulitikkuaskin laatikko-osaan, mutta sain ystävältäni hyvän vinkin pujottaa ripustusnauhan vain raapaisu-osan ja laatikon välistä, eikä tulitikkuaskeihin tarvinnut näin tehdä lainkaan reikiä! Yksi työvaihe vähemmän. :)

Tulitikkuaski-joulukalenteriin tarvitset:
-24kpl tulitikkuaskeja (Askarteluliikkeissä myydään myös askeja ilman tulitikkuja ja raapaisu-pintaa.)
-jouluisia papereita (Kierrätysvinkki! Käytä edellisen vuoden joululahjapapereita.)
-nauhaa
-numerotarroja
Tulitikkuaskit odottavat ripustusta.
-lumihiutale-tarroja, tähtiä tai muita koristeita
-ripustukseen pitkän paperinarun
-24kpl pieniä pyykkipoikia
-liimaa ja sakset

Voit ripustaa adventtikalenterin myös esimerkiksi koristekuuseen, jolloin et tarvitse paperinarua etkä pyykkipoikia. Liimaukseen suosittelen liimapuikon sijaan erikeeperiä, tai vastaavaa, jotta liimauksesta tulee pitävä.

Työvaiheet:
1. Leikkaa ja liimaa jouluista paperia tulitikkuaskin ympärille. Anna liiman kuivua.
2. Ota laatikko-osa pois ja pujota ripustusnauha raapaisu-osan läpi, laita sitten laatikko-osa takaisin paikoilleen pitäen samalla kiinni nauhasta niin, että se asettuu raapaisu-sivulle. Solmi nauhan päät ja tee rusetti.
3. Koristele askit numero-tarroilla, joiden alle voit leikata ja liimata valkoiset pyörylät paperista, jotta numerot erottuvat paremmin. Voit koristella askeja myös lumihiutale- tai tähti-tarroin.
4. Täytä askit yllätyksillä, esimerkiksi paperiin käärityillä suklaakarkeilla, pienillä joulukoristeilla tai vaikkapa pienillä muistilapuilla, kuten "1. adventti, muista sytyttää kynttilä", "Leivo pipareita!" ja "Muista ottaa esille joulukoristeet." Vain mielikuvitus on rajana. :)
5. Ripusta seinälle paperinaru ja kiinnitä siihen roikkumaan tulitikkuaskit ripustusnaruistaan pienillä pyykkipojilla.

Ripusta valmiit tulitikkuaskit  pyykkipojilla.