tiistai 2. heinäkuuta 2013

Askarreltu kahvipussi-kännykkäkotelo

Kahvipusseista tehtyjä kännykkäkoteloita
Innostuin Frostbitesin taitellusta kahvipussikukkaro-ideasta niin paljon, että halusin soveltaa sitä myös yksinkertaisempaan koteloon, johon sopisi esimerkiksi kännykkä tai vaikkapa silmälasit. Suunnittelin mallia mielessäni ja piirsin kaavan paperille, jotta pystyin kokeilemaan sen taittelua käytännössä tuhlaamatta silti kallisarvoista kahvipussia sen kokeiluun. ;) Kännykkäkotelon malliin sopii erityisen hyvin  kahvipussi, jossa on suuri, kaunis kuva, mutta sen tekemiseen voi käyttää mitä tahansa kahvipussia. Testasin mallia ensin tavalliseen Gevalia-kahvipussiin ja sitten hieman hienompiin, savanni-aiheisiin kahvipusseihin.

Tarvikkeet:
-tyhjä kahvipussi (pesty ja kuivattu)
-sakset
-teippiä (esim. sähköteippi)
-itsekiinnittyvää tarranauhaa

Kuvalliset ohjeet kahvipussi-kännykkäkotelon tekemiseen:

1. Avaa kahvipussin taka- ja pohjasaumat.

2. Piirrä paperille kännykkäsi kokoinen suorakulmio, piirrä viereen toinen samanlainen sekä toisen suorakolmion päälle haluamasi kokoinen läppä.
 
3. Aseta malli kahvipussin päälle siihen kohtaa, johon haluat kuvan osuvan (läppä on kiinni kotelon takaosassa) ja leikkaa kahvipussista mallin kokoinen pala.
 
4. Taita suorakaiteet päällekkäin ja läppä etuosan päälle. Teippaa läpän reunat teipillä sekä kotelon sivu- ja pohjasaumat yhteen. Kuvassa testasin punaiseen koteloon sivusauman piilottamista takaosaan, mutta suosittelen suoraa sivusaumaa, kuten sinisessä kotelossa.
 
5. Teippaa lopuksi myös etureuna (läpän alla). Leikkaa tarranauhasta noin 2cm kokoinen pala ja kiinnitä sen pehmeä osa läpän reunaan. Kokeile sulkea läppä, jotta näet mihin kohtaan koteloa tarranauhan karhea osa tulee kiinnittää.

Valmista tuli! :)
 
Kuvien kännykkäkotelot on tehty sopiviksi kosketusnäytöllisiin kännyköihin, mallin mitat noin 7cm x 13cm.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo kahvipaketit jo!!! Nuistahan tekis vaikka TAULUJA! Hienosti osaat kyllä hyödyntää kaikkea nättejä tuotepakkauksia! Suurin osa näinkin hienoista kahvipaketeista joutuu vaan roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, liikaa heitetään tavaraa roskiin. Tosin itselle olen joutunut hokemaan, että "kaikkea ei voi säästää.." tilanpuutteen vuoksi. :D Haaveissa olisi maalata juurikin sinisen kahvipussin kuvasta taulu seinälle. Ja projektit senkun kasaantuu, hehe.

      Poista