maanantai 28. helmikuuta 2011

Virkattu lohikäärmevauva

Lohikäärmevauva edestä.
Pidin How to train your dragon -animaatioelokuvasta niin paljon, että halusin yrittää virkata sen päähahmon, Toothless -lohikäärmeen. Käytin damla canan -akryylilankoja, väreinä musta ja tummansininen sekä virkkuukoukkua nr. 3,5. Virkkasin molemmilla väreillä yhtäaikaa, jotta sain lohikäärmeelle oikean värityksen.

Lisäksi silmiin käytin vaaleanvihreää Fleur -akryylilankaa ja hännän yksityiskohtiin punaista Florica -villalankaa ja valkoista Fleur -akryylilankaa.
Lohikäärmeen korkeus noin 25 cm.

Pää (aloitetaan kuonosta)
1. Luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
3.-12. Virkkaa ensin välikierros (jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka) ja lisää sitten seuraavalla kierroksella silmukoita virkkaamalla kaksi silmukkaa joka kuudenteen silmukkaan. Virkkaa jälleen välikierros ja sen jälkeen lisäyskierros. Jatka näin kunnes pää on tarpeeksi leveä.
13.-18. Tee joka toinen kierros välikierroksena ja joka toinen kierros puolestaan kavennuskierroksena. Kavenna kavennuskierroksen aikana esimerkiksi joka neljäs silmukka.
Täytä pää tiiviisti vanulla ja virkkaa takaosa umpeen kaventaen joka toisen silmukan jokaisella kierroksella.

Vartalo (aloitetaan pohjasta)
1. Luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
3.-8. Virkkaa ensin välikierros (jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka) ja lisää sitten seuraavalla kierroksella silmukoita virkkaamalla kaksi silmukkaa joka kolmanteen silmukkaan. Virkkaa jälleen välikierros ja sen jälkeen lisäyskierros.
9.-15. Virkkaa välikierros ja jatka lisäyskierroksia, mutta vähennä lisäysten määrää esim. lisäys vain joka kuudenteen silmukkaan. Virkkaa joka toinen kierros välikierroksena ja joka toinen lisäyskierroksena.
16.-22. Virkkaa joka toisella kierroksella välikierros ja joka toisella kavennuskierros kaventaen esim. joka neljännen silmukan.
Täytä vartalo tiiviisti vanulla ja virkkaa reikä umpeen. Vedä lanka silmukan läpi ja päättele lanka. Ompele pää kiinni vartaloon neulalla ja langalla.

Jalat (aloitetaan jalkapohjasta), 4 kpl
Lohikäärmevauva sivusta.
1. Luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
3. Virkkaa joka toiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
4.-9. Välikierrokset, virkkaa jokaiseen silmukkaan vain yksi kiinteä silmukka.
10.-12. Kavenna joka toisella kierroksella joka neljäs silmukka.
Täytä jalka tiiviisti vanulla, vedä lanka silmukan läpi ja ompele reikä kiinni. Tee toinen takajalka samoin. Etujaloista saat pidemmät virkkaamalla *10.-12.* tavoin 16. kierrokseen saakka.
Ompele jalat kiinni vartaloon neulalla ja langalla.
Virkkaa suoraan kiinni jalkaan kolme nirkkoa varpaiksi. Nirkko: *viisi ketjusilmukkaa, yksi kiinteä silmukka toiseen ketjusilmukoista, jätä kaksi jalan silmukkaa väliin ja tee kiinteä silmukka kiinni jalkaan*. Toista *-* kolmesti=kolme varvasta.

Korvat (aloitetaan kärjestä), 2 kpl
1. Luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka.
3. Virkkaa joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
4.-13. Virkkaa joka toisella kierroksella välikierros (jokaiseen yksi silmukka) ja lisää joka toisella kierroksella molempiin reunoihin kaksi kiinteää silmukkaa.
14.-17. Kavenna joka toisella kierroksella joka neljäs silmukka, tee joka toisella kierroksella välikierros.
Vedä lanka silmukan läpi ja päättele lanka. Ompele reikä kiinni neulalla ja langalla ja kiinnitä lohikäärmeen päähän. ÄLÄ täytä korvaa vanulla. Tee toinen korva samoin.

Nystyrät (aloitetaan kärjestä), 6kpl
1. Luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka (=välikierros).
3. Virkkaa joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
4. Virkkaa välikierros.
5. Virkkaa joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
Täytä nystyrä vanulla ja vedä lanka silmukan läpi. Ompele kiinni lohikäärmeen päähän neulalla ja langalla. Jos haluat pidemmän nystyrän, jatka 4. & 5. kierroksien tavoin. Tee muut nystyrät samoin.

Silmät, 2 kpl
1. Ota vihreä lanka ja luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi pylvästä.
3. Virkkaa joka toiseen pylvääseen kaksi kiinteää silmukkaa.
4. Tee viisi kiinteää silmukkaa ja jatka kierroksen ympäri piilosilmukoilla.
Päättele lanka.
5. Ota musta lanka ja luo kolme ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen niistä kuusi kiinteää silmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
6. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi pylvästä.
Päättele lanka ja ompele mustalla langalla kiinni vihreään silmään. Ompele koko silmä kiinni lohikäärmeen päähän neulalla ja langalla. Tee toinen silmä samoin.
Lohikäärmevauva ylhäältä, huomaa hännän siivekkeet.

Häntä (aloitetaan hännän tyvestä)
1. Luo ketjusilmukkajono, noin 24 ketjusilmukkaa. Yhdistä ympyräksi.
2. Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaan yksi kiinteä silmukka.
3.-16. Jatka spiraalimaisesti virkkaamalla joka toinen kierros välikierroksena ja joka toinen kavennuskierroksena kaventaen joka neljännen silmukan.
Päättele lanka. Täytä häntä vanulla tyven reiästä ja ompele häntä kiinni vartaloon neulalla ja langalla.

Hännän siiveke, 2kpl
1. Luo 10 ketjusilmukkaa.
2. Virkkaa jokaiseen yksi kiinteä silmukka. Käännä työ.
3. Jätä yksi silmukka väliin ja virkkaa jokaiseen yksi kiinteä silmukka. Käännä työ.
4. Tee ketjusilmukka ja virkkaa ensimmäiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Virkkaa muihin yksi kiinteä silmukka. Käännä työ.
5. Jätä yksi silmukka väliin ja tee jokaiseen yksi kiinteä silmukka. Käännä työ.
6. Tee ketjusilmukka ja virkkaa ensimmäiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa, virkkaa muihin yksi kiinteä silmukka, mutta jätä viimeinen silmukka koko virkkaamatta. Vedä lanka silmukan läpi ja päättele lanka. Ompele toinen pitkä sivu kiinni häntään. Tee toinen siiveke samoin.
Jos haluat, voit tehdä toisen siivekkeen punaisella langalla ja pistellä siihen valkoisella langalla viikinki-pääkallon kuvan, kuten Toothless-lohikäärmeellä on.
Lohikäärmevauva takaa päin kuvattuna.

Siivet, 2 kpl
1. Luo 16 ketjusilmukkaa.
2. Tee jokaiseen yksi kiinteä silmukka. Käännä työ.
3. Tee neljään kiinteä silmukka, kavenna yksi silmukka ja jatka kiinteillä silmukoilla, mutta jätä viimeinen silmukka virkkaamatta. Käännä työ.
4. Jätä ensimmäinen silmukka väliin ja virkkaa yksi kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan. Käännä työ.
5. Virkkaa kolmeen kiinteä silmukka, kavenna yksi silmukka ja jatka kiinteillä silmukoilla, mutta jätä viimeinen silmukka virkkaamatta. Käännä työ.
6. Jätä ensimmäinen silmukka väliin ja virkkaa yksi kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan. Päättele lanka. Ompele siipi kiinni vartaloon. Tee toinen siipi samoin.

2 kommenttia: