Virkkasin iloisen sää-mobilen Fleur-akryylilangoista ja Florica -villalangoista virkkuukoukulla nr. 3,5, lisäksi käytin yksityiskohtiin mustaa, sinistä ja vaaleanpunaista jämälankaa. Löysin mallin mobileen AmyGainesin Etsy-kaupasta, josta voi myös ostaa ohjeen mobileen. Katsoin kuitenkin vain mallia kuvasta ja tein omaani hieman muutoksia. Esimerkiksi auringolla ja pilvellä on tekemässäni mobilessa erilaiset silmät kääntöpuolella, molemmilla on toisella puolella silmät kiinni, toisella puolella silmät auki.
Aurinko
Virkkasin aurinkoa varten kaksi keltaista kiekkoa, jotka ompelin reunoista yhteen ja täytin vanulla. Oranssit säteet virkkasin tasona erikseen ja ompelin yksitellen kiinni aurinkoon. Tein molemmille puolille aurinkoa kasvot, toiselle silmät kiinni (kuten kuvassa) ja toiselle silmät auki (kuten kuvassa pilvellä), jotta ilmeet vaihtuvat mobilen pyöriessä.
Pilvi
Aloitin pilven virkkaamisen sen oikeasta päädystä ja virkkasin spiraalimaisesti koko valkoisen osion yhtenä kappaleena. Lisäsin ja kavensin silmukoita kierroksen vastakkaisilla puolilla, jotta pilvestä muodostui hieman lättänä ja että sain pilveen vähän muotoja. Täytin pilven vanulla ja virkkasin vasemman päädyn umpeen. Tein pilvelle iloiset, punaposkiset kasvot molemmille puolille, toiselle puolelle silmät auki (kuten kuvassa) ja toiselle puolelle silmät kiinni (kuten kuvassa auringolla).
Sadepisarat
Pisarat virkkasin aloittaen niiden pohjasta ja jatkaen spiraalimaisesti virkaten. Kavensin joka toisella kierroksella, jottain sain niistä tipan muotoiset. Täytin sadepisarat vanulla ja ompelin niille iloiset kasvot vain yhdelle puolelle, sillä pisarat olivat niin pieniä, ettei niihin mahtunut kahdenlaisia kasvoja.
Kiinnitin auringon ja pilven toisiinsa ohuella virkkauslangalla, samoin pilven ja sadepisarat. Kieputin ohutta virkkauslankaa avaimenperärenkaan ympärille ja kiinnitin mobilen roikkumaan siihen auringon ylimmästä säteestä. Mobilen voi ripustaa vaikkapa vauvan sängyn yläpuolelle avaimenperärenkaasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti