Tarina alkaa.. :Olipa kerran kaukaisessa maassa meren takana virkattujen eläinten alkukoti, jossa asui harmaaturkkinen kissaneito nimeltään Aurelia. Kissaneidolla oli sievät, mustat kengät ja suloinen mekko, jossa oli valkoinen pitsikaulus. Aurelia oli iloinen ja rauhallinen kissaneito, toisin kuin punaturkkinen ystävänsä, kettutyttö Karen, joka oli luonteeltaan kissaneitoa villimpi. Karenin kanssa Aurelia vietti aikaansa ikkunalaudalla istuen ja ympäröivää maisemaa tutkiskellen.
”Joku päivä minä saan uuden kodin.” Sanoi kettutyttö Karen unelmoiden kerran, kun ystävykset katselivat ikkunasta ulos aurinkoiseen aamuun.
”Mutta sinulla on jo koti!” Huudahti kissaneito Aurelia.
”Tämä on minun alkukoti.” Vastasi Karen ja jatkoi: ”Haluan kuitenkin oman kodin, matkustella ja nähdä maailmaa. Etkö sinä haluaisi nähdä, mitä ikkunan toisella puolella on?”
Aurelia ei osannut vastata ystävänsä kysymykseen. Hän oli uusin tulokas virkattujen eläinten joukossa, eikä hän ollut ehtinyt vielä ajatella matkustelua tai oman kodin saamista. Ystävykset jatkoivat ympäristön tarkastelua ikkunalaudaltaan, he leikkivät ja nauroivat, eikä Aurelia huolehtinut huomisesta.
Pian koitti kuitenkin päivä, jolloin Karen juoksi innoissaan Aurelian luokse kertomaan juuri kuulemansa uutiset.
”Saan tänään uuden kodin!” Karen kertoi riemuissaan. Hän oli odottanut tätä päivää jo pitkään, ja lopultakin se oli koittanut. Aurelia tunsi olonsa kuitenkin haikeaksi.
”Minun tulee ikävä sinua, Karen.” Hän sanoi halatessaan ystäväänsä.
”Niin minunkin sinua.” Karen vastasi. Sitten hänen suunsa levisi taas hymyyn.
”Mutta pysymme silti aina ystävinä! Lähetän sinulle postikortin, kun pääsen uuteen kotiini!” Karen lupasi.
Aurelia katseli ikkunasta, kun kettutyttö Karen aloitti matkansa uuteen kotiin. Aurelia vilkutti iloisesti ystävälleen hyvästiksi, kun tämä kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan taakseen. Kissaneidon mielestä kettutyttö oli hyvin rohkea muuttaessaan alkukodista omaan kotiin. ”Osaisinko minäkin olla yhtä rohkea?” Aurelia mietti.
Seuraavalla viikolla posti toi Aurelialle kortin Karenilta. Kortissa kettutyttö kuvaili uutta kotiaan, naapurustoaan ja uusia ystäviään.
Aurelia tuli iloiselle mielelle lukiessaan, että Karen viihtyi uudessa paikassaan. Kissaneito päätti, että oli hänenkin aikansa muuttaa alkukodista.
Aurelia oli kuullut muiden virkattujen eläinten puhuvan toisesta, kaukaisesta valtakunnasta, joka sijaitsi meren vastarannalla.
”Minä haluan matkustaa toiseen, kaukaiseen valtakuntaan ja saada sieltä oman kodin.” Aurelia sanoi muille virkatuille eläimille; Leijonalle, Norsulle ja Pikku-Nallelle.
Kissaneito osti lentoliput meren toiselle puolelle ja hyvästeli alkukodin muut asukkaat. Hän matkasi lentokentälle ja pääsi lentokoneeseen omalle paikalleen.
Lentokoneen moottorit käynnistettiin ja lentokone alkoi täristä ja tutista ja Aureliaa alkoi jännittää. Hän laittoi silmät kiinni, mutta yhtäkkiä koneen tärinä loppui. Tuntui kuin hän olisi lentänyt!
”Olemme ilmassa!” Aurelia huudahti iloissaan. Hän avasi silmänsä ja katseli alapuolella näkyviä maisemia lentokoneen pienestä ikkunasta.
Vaikka matka oli pitkä, meni aika nopeasti ja pian lentokone jo laskeutui toiseen maahan. Aurelia jatkoi matkaansa linja-autolla. Maisema linja-auton ikkunasta oli hieman erilainen, kuin alkukodin ikkunalaudalta. Ohitse vilisi paljon tummaa havumetsää pitkien kerrostalojen sijasta.
Linja-auto oli tullut perille ja Aurelia hyppäsi kyydistä ja katseli ympärilleen.
”Täälläkin on kerrostaloja, aivan kuten alkukodissa!” Kissaneito iloitsi. Hän käveli lähimmän kerrostalon toiselle ovelle ja nousi rappukäytävän portaat ylös. Hän soitti ovikelloa ja oven aukaisija otti hänet riemulla vastaan. Tämä oli hänen uusi kotinsa!
Aurelia asettui asumaan kotiin, jossa hän sai uusiksi ystävikseen harmaaraidallisen kissatädin ja oranssiraitaisen kissapojan. Kissatädillä ja kissapojalla oli oma, suloinen pahvitalo, jonne myös Aurelia oli tervetullut. Heillä oli paljon hauskoja leluja ja suuria ystäviä, jotka halusivat leikkiä myös Aurelian kanssa.
”Nytpä lähetän Karenille kirjeen ja kerron hänelle seikkailuistani ja minun omasta kodistani.” Kissaneito ajatteli onnellisena ja aloitti kirjeensä: ’Olipa kerran kaukaisessa maassa meren takana virkattujen eläinten alkukoti..’
Sen pituinen se.
