Irvikissa näyttää pieneltä, kun kartonkisen vieterin päät asettaa yhteen. |
Löysin CraftyisCool:n Etsy-kaupasta Liisa Ihmemaassa -nuken ja siitä mieleeni nousi lapsuudesta pieni kirjanen, jossa Irvikissa muuttui osittain näkymättömäksi ja vartalosta jäi näkyviin vain vaaleat raidat, aivan kuin vieterissä. Löysin kuvan googlen avulla ja sen pohjalta suunnittelin ja virkkasin Irvikissa-mobilen.
Käytin lankoina luumun violettia ja vaaleanpunaista Fleur-lankaa, yksityiskohtiin keltaista, mustaa, punaista ja valkoista jämälankaa.
Irvikissan pituus (roikkuessa) noin 30 cm.
Pää
Aloitin päälaelta luoden 3 ketjusilmukkaa, yhdistin ne ympyräksi ja jatkoin kiinteillä silmukoilla spiraalimaisesti silmukoita joka toisella kierroksella lisäillen. Täytin pään vanulla ja virkkasin pohjan umpeen. Virkkasin vaaleanpunaisen kuono-osuuden erikseen ja ompelin sen kiinni päähän. Tein kaksi keltaista silmää virkkaamalla ketjusilmukkaan pylväitä ympyräksi ja ompelin nekin kiinni päähän.
Ompelin punaisella langalla ison nenän ja valkoisella langalla hammasrivistön. Ompelin mustalla langalla loput yksityiskohdat. Otin ilmeeseen mallia tästä kuvasta.
Virkkasin korvat erikseen ja ompelin niihin neulalla ja langalla vaaleanpunaiset sisäosat. Ompelin korvat kiinni päähän ja tein otsalle pienet tupsut luumun violetilla langalla.
Irvikissan vartalo onkin vieteri! |
Virkkasin raidalliset tassut erikseen luoden 3 ketjusilmukkaa, yhdistämällä ne ympyräksi ja jatkamalla spiraalimaisesti kiinteillä silmukoilla. Täytin tassut vanulla ja virkkasin reiän umpeen. Ompelin tassut kiinni Irvikissan leuan alle neulalla ja langalla.
Vartalo
Virkkasin kaksi pyöreää lappua vartaloksi, toisen ompelin kiinni pään ja tassujen taakse ja toisen kiinni häntään takapuoleksi. Lappujen toiselle puolelle ompelin kiinni kartongista tekemäni vieteri-vartalon.
Häntä
Aloitin hännän tekemällä ketjusilmukkajonon, noin 12 ketjusilmukkaa. Yhdistin ne ympyräksi ja jatkoin spiraalimaisesti kiinteillä silmukoilla välillä langan väriä vaihtaen. Jotta hännänpäästä saa terävän, tulee silmukoita kaventaa vain joka toisella kierroksella. Päättelin langan ja täytin hännän vanulla aloitusreiästä. Ompelin hännän kiinni virkattuun takapuolen lappuun.
Vieteri (kartongista)
Piirsin vaaleanpunaiselle kartongille kaksi samankokoista ympyrää lasin pohjaa apuna käyttäen. Hahmottelin vapaalla kädellä ympyröiden sisälle spiraalin, jonka seinämäpaksuus noin 1 cm.
Leikkasin ympyrät irti kartongista. Leikkasin myös ympyröiden sisään piirtämäni spiraalit ääriviivojaan pitkin. Ympyrästä oli nyt muodostunut vieteri. Liimasin vieterien halkaisijaltaan leveimmät päät yhteen, jotta sain niistä yhden kokonaisen vieterin. Ompelin neulalla ja langalla toisen vieterin pään kiinni virkkaamaani takapuolen lappuun ja toisen vieterin pään toiseen lappuun.
Lopuksi kiinnitin ripustuslangan Irvikissan korvien väliin.
Miten olet tehnyt tuon kuono osuuden?
VastaaPoista