perjantai 10. toukokuuta 2013

Virkattu Nuuskamuikkunen


Virkattu Nuuskamuikkunen.

Minua pyydettiin virkkaamaan lahjaksi Muumilaakson Nuuskamuikkunen, joka on minunkin lempihahmoni Muumeista. Netistä en oikein mieleistäni mallia löytänyt, joten päätin kehitellä mallin itse. Virkkasin ensimmäisen Nuuskamuikkusen syksyllä 2012 ja toisen kappaleen keväällä 2013, joten suunnittelemaani mallia olen nyt kokeillut kaksi kertaa ja toivon virkkausohjeen olevan nyt mahdollisimman helposti luettava.

Nuuskamuikkusen muotoon ja varsinkin kasvojen ilmeeseen katsoin mallia tästä kuvasta, jossa Muikkunen istuu Pikku Myyn kanssa Muumilaakson sillan kaiteella. Lankoina käytin puuvillalankoja väreinä: beige, ruskea, tummanvihreä, vaaleanvihreä, keltainen, sekä ohutta valkoista ja mustaa virkkauslankaa silmiin, kasvoihin ja kengännauhoihin. Virkkasin Muikkusen silmiä lukuunottamatta virkkuukoukulla nr. 2.5.
Ei muuta kuin koukut viuhumaan! :)

Nuuskamuikkusen virkkausohje:

Pää
Beige puuvillalanka, jolla tehdään pään kasvo-osa.
1. 3kjs
2. 6ks ensimmäiseen kjs, kiristä reikä umpeen.
3. 2ks jokaiseen s.
4. *1ks, 2ks samaan silmukkaan* jatka koko kierros.
5. *2ks, 2ks samaan s*
6. 1ks jokaiseen (=Välikierros).
7. *3ks, 2ks samaan s*
8. *4ks, 2ks samaan s*
Nuuskamuikkusen pää, kierros 14.
9. Välikierros, tee viimeiseksi ps.
Vaihda ruskeaan lankaan ja tee 1kjs. Ruskealla langalla virkataan Nuuskamuikkuselle hiukset, ja jokaisella kierroksella lankaa tulee vaihtaa beigestä ruskeaan ja ruskeasta beigeen.
10.-15. Virkkaa puoli kierrosta ruskeaa kiintein silmukoin, tee viimeiseksi 1ps ja katkaise lopussa lanka,
vaihda sitten beigeen, 1kjs ja virkkaa toinen puolikas kierrosta kiinteitä silmukoita, tee lopuksi 1kjs ja katkaise lanka.
16. Jatka ruskean virkkaamista samoin eli puoli kierrosta, mutta tee kasvojen (beigen) osuus seuraavasti: 4ks beige, 2ks ruskea, 3ks beige, 2ks ruskea, 3ks beige. Näin saat Muikkuselle hieman hapsottavan otsatukan.
17. Virkkaa koko kierros ruskealla kiintein silmukoin.
Aloita kavennukset (tehdään kokonaan ruskealla):
18. *4ks, virkkaa 2 silmukkaa yhteen* jatka näin koko kierros.
19. *3ks, virkkaa 2 yhteen*
20. *2ks, virkkaa 2 yhteen*
21. Välikierros.
Täytä pää vanulla ja jatka vielä seuraavasti:
22. *1ks, virkkaa 2 yhteen*
23. *virkkaa 2 yhteen* jatka kunnes reikä umpeutuu. Katkaise ja päättele lanka.

Silmä, 2kpl
Valkoinen ohut virkkauslanka ja virkkuukoukku  nr.1,5.
Muikkusen lempeä ilme ja otsatukka.
1. 8kjs
2. 1 puolip jokaiseen kjs, tee lopuksi 1kjs. Käännä työ.
3.-4. Jätä 1s väliin, 1 puolip jokaiseen s, 1kjs. Käännä työ.
5. Kierrä koko silmän ympäri virkaten ks, tee kuitenkin aloitusketjusilmukkajonon ensimmäiseen ja viimeiseen silmukkaan 3ks ja 1kjs (=silmänurkat). Katkaise ja päättele lanka. Tee toinen silmä samoin.

Mustuainen, 2kpl
Musta ohut virkkauslanka ja virkkuukoukku nr. 1,5.
1. 3kjs
2. 6ks ensimmäiseen silmukkaan.
3. 2ks jokaiseen s, jätä kuitenkin viimeinen ks virkkaamatta. Aseta mustuainen valkoisen silmän päälle siten, että viimeinen virkkaamaton ks on silmän yläosassa. Näin saat Nuuskamuikkuselle lempeän ilmeen. Ompele mustuainen kiinni silmään ja silmä kiinni päähän. Tee kasvoihin pitkin pistoin myös nenä ja suu.

Puku
Tummanvihreä lanka, aloitetaan kaulasta ja jatketaan pukua leventäen alaspäin.
1. 3kjs.
2. 6ks ensimmäiseen s.
3. 2ks jokaiseen s.
4. Silmukoiden lisäys jatkuu: *1ks, tee 2ks samaan silmukkaan* Jatka koko kierros.
5. *2ks, 2ks samaan*
6. Välikierros.
7. *3ks, 2ks samaan*
8. Välikierros.
9. Virkkaa koko kierroksen ajan 1ks jokaiseen s, tee kuitenkin 2ks samaan silmukkaan vastakkaisille puolille kierrosta. (=sivusaumat)
10. Välikierros.
11. Toista kohta 9.
12.-14. Välikierros.
15. Toista kohta 9.
16.-18. Välikierros.
19. Toista kohta 9.
20. Välikierros.
21.-23. Toista kohta 9.
24. Välikierros.
Täytä puku vanulla ja paina helman reunat vastakkain siten, että sivusaumat jäävät sivuille. Näin saat puvusta levenevän mallisen. Virkkaa helman alareuna umpeen kiintein silmukoin. Katkaise ja päättele lanka.

Hattu
Nuuskamuikkusen hattu on suippo joka suunnasta.
Vaaleanvihreä lanka, aloitetaan hatun suiposta kärjestä ja jatketaan leventäen alaspäin.
1. 3kjs.
2. 5ks ensimmäiseen kjs.
3. *1ks, 2ks samaan silmukkaan* jatka koko kierros.
4. Välikierros.
5. *1ks, 2ks samaan*
6.-7. Välikierros.
8. *2ks, 2ks samaan*
9. Välikierros.
10. *3ks, 2ks samaan*
11. Välikierros.
12.-15. Toista kohtia 10 ja 11.
16. *4ks, 2ks samaan*
17. Välikierros.
18. *4ks, 2ks samaan*
19. Välikierros.
20. *5ks, 2ks samaan*
21. Välikierros.
22. *2ks, 2ks samaan*
Katkaise ja päättele lanka. Ompele hattu kiinni päähän.

Käsi, 2kpl
Beige lanka, aloitetaan kämmenestä ja edetään käsivartta ylöspäin.
1. 3kjs.
2. 6ks ensimmäiseen kjs.
3. 1ps ensimmäiseen ks, jatka sitten 2ks jokaiseen ks.
4. Välikierros.
5. 4ks, virkkaa 5 ja 6 yhteen, 4ks, virkkaa 11 ja 12 yhteen, 1ps.
6. Vaihda vihreä lanka, virkkaa 1kjs ja sitten 1ks jokaiseen silmukkaan.
7. Välikierros.
8. Virkkaa ensin 2ks samaan silmukkaan, jatka sitten loppukierros 1ks jokaiseen s.
9.-10. Välikierros.
11. Toista kohta 8.
12.-13. Välikierros.
14. Toista kohta 8.
15. Välikierros, 1ps viimeiseen s.
Täytä käsi vanulla ja ompele kiinni vartaloon. Tee toinen käsi samoin.

Jalka, 2kpl
Nuuskamuikkusen saappaan kärki.
Ruskea lanka, aloitetaan saappaan kärjestä ja virkataan jalkaa ylöspäin.
1. 3kjs.
2. 6ks ensimmäiseen kjs.
3. 2ks jokaiseen silmukkaan.
4. *2ks, 2ks samaan silmukkaan* jatka koko kierros.
5. -8. Välikierros.
9. Kavenna seuraavasti: Virkkaa 2ks yhteen, 1ks, 2ks yhteen, 1ks, 2ks yhteen, jatka sitten loppukierros 1ks jokaiseen.
10. Välikierros.
11.-12. Toista kohdat 9.-10.
Käännä työ ja virkkaa kantalappu:
13.-16. 6ks, 1kjs, käännä työ.
Jatka sitten jälleen koko kierrosta, poimi kantalapun molemmista reunoista pari silmukkaa virkatessasi:
17. 1ks jokaiseen silmukkaan.
18. 1ks jokaiseen s, virkkaa kuitenkin 6puolip kantalapun 6 silmukkaan eli kierroksen kuuteen viimeiseen silmukkaan.
19. Kavenna sitten seuraavasti: 2ks, virkkaa 2ks yhteen, 4ks, 2ks yhteen, virkkaa loppukierros 1ks jokaiseen.
Virkkaa sitten vielä ruskealla langalla saappaan varsi:
20.-27. Välikierros.

Nuuskamuikkunen istuu Muumilaakson sillan kaiteella auringossa.
Vaihda vihreään lankaan ja virkkaa vielä:
28.-30. Välikierros.
Täytä jalka vanulla ja muotoile samalla saapas haluamaasi muotoon. Saappaan kärkeen ja kantapäähän kannattaa täyttää tukevasti vanua. Ompele jalka kiinni vartaloon. Tee saappaan varsiin kengännauhat pienin pistoin mustalla langalla. Tee toinen jalka samoin.

Kaulahuivi
Keltainen lanka.
1. Luo noin 60kjs. Voit sovittaa kaulahuivin mittaa Nuuskamuikkusen kaulaan sopivaksi.
2. Virkkaa 1ks jokaiseen kjs, tee kuitenkin viimeiseen 2ks samaan ja 1kjs.
3. Virkkaa vielä ketjusilmukkajonon toiselle puolelle samoin 1ks jokaiseen.
Katkaise ja päättele lanka. Solmi huivi Muikkusen kaulaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti