Vaalean punaisesta langasta keksin tehdä pyöreän possun. Käytin avaimenperään virkkuukoukkua nr 1,5 ja Novitan ohutta virkkauslankaa.
Aloitin päälaelta luoden kolme ketjusilmukkaa. Tein ensimmäiseen ketjusilmukkaan noin 10 pylvästä ja tein ensimmäiseen pylvääseen piilosilmukan, jottain sain ympyrän suljettua. Tein kaksi kejusilmukkaa ja jatkoin kerros kerrokselta pylväitä lisäten joka toisella kierroksella, kunnes olin saanut otuksesta tarpeeksi pyöreän. Aloitin kavennukset kierros kierrokselta.
Pohjan virkkasin kiinteillä silmukoilla lähes joka toisen silmukan kaventaen jokaisella kierroksella.
Kärsän ja silmät virkkasin erikseen ja kiinnitin Pottuun neulalla ja langalla. Sorkat ja korvat virkkasin pylväillä ja kiinteillä silmukoilla suoraan kiinni Pottuun. Virkkasin päälaelle aloitusreikään ketjusilmukkajonon, johon kiinnitin avaimenperä-renkaan.
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
Virkattu avaimenperä-Hiiru
Olin suunnitellut tekeväni kolme eriväristä avaimenperä-Pöllykkää, mutta ennen ensimmäisen Pöllykän valmistumista mieleeni juolahti näkemäni pallon muotoiset pehmolelut ja päätin tehdä kaikista avaimenperistä eri eläimiä. Käytin Hiiruun virkkuukoukkua nro 1,5 ja Novitan ohutta virkkauslankaa.
Minulla sattui olemaan jämälankoina beigea, vaalean vihreää ja vaaleanpunaista virkkauslankaa, valkoista virkkauslankaa äitini lähetti omista jämälangoistaan kirjekuoressa! :D Beigestä langasta minulla tuli ensimmäisenä eläimenä mieleen hiiri, josta piirsin pötkyläisen ruumiin, pienet jalat sekä pyöreät silmät ja korvat omaavan hiiren malliksi itselleni.
Aloitin jälleen virkkauksen päälaelta luoden kolme ketjusilmukkaa. Tein ensimmäiseen ketjusilmukkaan noin 10 pylvästä ja suljin ne ympyräksi piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen. Tein kaksi ketjusilmukkaa ja jatkoin pylväitä virkaten ja joka toiseen kerrokseen pylväitä lisäten, kunnes Hiiru oli mielestäni sopivan leveä. Jatkoin muutamia kerroksia ilman lisäyksiä, kunnes aloitin pohjan kavennukset kiinteillä silmukoilla.
Virkkasin pyöreät korvat ja silmät erikseen ja kiinnitin ne Hiiruun neulalla ja langalla. Hännän ja tassut virkkasin suoraan Hiiruun kiinni ja lopuksi pistelin nenän ja hampaat neulalla ja langalla. Tein aloitus-reikään ketjusilmukkajonon ja kiinnitin siihen avaimenperä-renkaan.
Minulla sattui olemaan jämälankoina beigea, vaalean vihreää ja vaaleanpunaista virkkauslankaa, valkoista virkkauslankaa äitini lähetti omista jämälangoistaan kirjekuoressa! :D Beigestä langasta minulla tuli ensimmäisenä eläimenä mieleen hiiri, josta piirsin pötkyläisen ruumiin, pienet jalat sekä pyöreät silmät ja korvat omaavan hiiren malliksi itselleni.
Aloitin jälleen virkkauksen päälaelta luoden kolme ketjusilmukkaa. Tein ensimmäiseen ketjusilmukkaan noin 10 pylvästä ja suljin ne ympyräksi piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen. Tein kaksi ketjusilmukkaa ja jatkoin pylväitä virkaten ja joka toiseen kerrokseen pylväitä lisäten, kunnes Hiiru oli mielestäni sopivan leveä. Jatkoin muutamia kerroksia ilman lisäyksiä, kunnes aloitin pohjan kavennukset kiinteillä silmukoilla.
Virkkasin pyöreät korvat ja silmät erikseen ja kiinnitin ne Hiiruun neulalla ja langalla. Hännän ja tassut virkkasin suoraan Hiiruun kiinni ja lopuksi pistelin nenän ja hampaat neulalla ja langalla. Tein aloitus-reikään ketjusilmukkajonon ja kiinnitin siihen avaimenperä-renkaan.
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Virkattu avaimenperä-Pöllykkä
Olipa kerran ihana hilukauppa Lontoossa. Sieltä löytyi pöllön muotoinen, virkattu avaimenperä, jota kaverini ihaili kovasti. Otin pöllöstä kuvat sekä edestä, sivulta, että pohjasta ja kotona Suomessa kokeilin virkata kuvien mukaista pöllöä. Käytin virkkuukoukkua numero 1,5 ja Novitan ohutta virkkauslankaa.
Aloitin päälaelta luoden kolme ketjusilmukkaa. Tein ensimmäiseen ketjusilmukkaan noin 10 pylvästä ja tein ensimmäiseen pylvääseen piilosilmukan, jottain sain ympyrän suljettua. Tein kaksi kejusilmukkaa ja jatkoin kerros kerrokselta pylväitä lisäten joka toisella kierroksella, kunnes olin saanut pöllöstä tarpeeksi pyöreän ja aloitin kavennukset kierros kierrokselta.
Pohjan virkkasin kiinteillä silmukoilla lähes joka toisen silmukan kaventaen jokaisella kierroksella.
Yksityiskohdat, kuten silmät, nokan, siivet ja jalat virkkasin erikseen ja kiinnitin Pöllykkään neulalla ja langalla. Lopuksi pistelin etumuksen sulat neulalla ja langalla. Tein aloitus-reikään ketjusilmukkajonon ja kiinnitin lenkkiin avaimenperä-renkaan.
Aloitin päälaelta luoden kolme ketjusilmukkaa. Tein ensimmäiseen ketjusilmukkaan noin 10 pylvästä ja tein ensimmäiseen pylvääseen piilosilmukan, jottain sain ympyrän suljettua. Tein kaksi kejusilmukkaa ja jatkoin kerros kerrokselta pylväitä lisäten joka toisella kierroksella, kunnes olin saanut pöllöstä tarpeeksi pyöreän ja aloitin kavennukset kierros kierrokselta.
Pohjan virkkasin kiinteillä silmukoilla lähes joka toisen silmukan kaventaen jokaisella kierroksella.
Yksityiskohdat, kuten silmät, nokan, siivet ja jalat virkkasin erikseen ja kiinnitin Pöllykkään neulalla ja langalla. Lopuksi pistelin etumuksen sulat neulalla ja langalla. Tein aloitus-reikään ketjusilmukkajonon ja kiinnitin lenkkiin avaimenperä-renkaan.
tiistai 28. joulukuuta 2010
Virkattu kuusen koriste
Virkkasin serkultani saamasta ohjeesta ensin orjanlaakerin, mutta siitä tuli oletettua pienempi, joten virkkasin pienen taskun, johon kiinnitin lehden ja marjat koristeeksi. Tein taskulle kantohihnan ja koristelin sen vielä nirkkoreunuksella.
Orjanlaakeri:
Lanka: Tummanvihreä keskipaksu (A) ja punainen ohut (B) villalanka
Työohje:
Lehti 1. krs (oikeapuoli) Virkkaa 12 kjs langalla A, hyppää 1 kjs:n yli, *1 ks seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, 1 p seur. kjs:aan, 2p seur. kjs:aan, 2 pp seur. kjs:aan, 1 pp seur. kjs:aan, 2 pp seur. kjs:aan, 2 p seur. kjs:aan, 1 p seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan**.
4 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 kjs.
Toista *-** 11 kjs:n ketjun vast. reunaan.
Kanta 9 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, 7 ps seuraaviin kjs:oihin, 1 kjs.
Jatka virkkaamista 1. krs:n silmukoihin: ***1 ks ks:aan, 1 ks puolip:seen, 3 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 ks seur. 3 s:aan kuhunkin, (4 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, hyppää seur. s:n yli, 1 ks seur. 3 s:aan kuhunkin) 2 kertaa, 3 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 ks puolip:seen, ps ks:aan. ****
Päättele huomaamattomasti.
2. reuna Käännä nurja puoli itseesi päin ja jatka virkkaamista 1. krs:n toiseen suoraan reunaan:
Liitä lanka A kjs:aan varren yläpuolelle ja virkkaa ***-****. Älä päättele lankaa. Neulaa ja silitä piikit muotoonsa. Taita lehti keskeltä kahtia ja virkkaa nurjalla pienemmällä koukulla ja langalla A 1 ks alun kjs-ketjun joka s:aan. Päättele langanpäät.
Marja (3kpl) Virkkaa 4 kjs langalla B, hyppää 3 kjs:n yli, virkkaa 4 pp yhteen 1.kjs:aan, 2 kjs, virkkaa taustalla ps 1. kjs:aan. Päättele langanpäät. Täytä marja toisella langanpäällä ja ompele se lehteen toisella.
Nirkkoreunus:
Virkkaa 1 ks ensimmäiseen s:aan, *1 nirkko (= 3 kjs, 1 ks ensimmäiseen näistä 3 kjs), jätä 2 s väliin, 1 ks seuraavaan s:aan*, toista *-*.
Lyhenteet:
krs=kerros
s=silmukka
ks=kiinteä silmukka
ps=piilosilmukka
kjs=ketjusilmukka
p=pylväs
puolip=puolipylväs
pp=pitkä pylväs
Orjanlaakeri:
Lanka: Tummanvihreä keskipaksu (A) ja punainen ohut (B) villalanka
Työohje:
Lehti 1. krs (oikeapuoli) Virkkaa 12 kjs langalla A, hyppää 1 kjs:n yli, *1 ks seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, 1 p seur. kjs:aan, 2p seur. kjs:aan, 2 pp seur. kjs:aan, 1 pp seur. kjs:aan, 2 pp seur. kjs:aan, 2 p seur. kjs:aan, 1 p seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan**.
4 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 kjs.
Toista *-** 11 kjs:n ketjun vast. reunaan.
Kanta 9 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, 7 ps seuraaviin kjs:oihin, 1 kjs.
Jatka virkkaamista 1. krs:n silmukoihin: ***1 ks ks:aan, 1 ks puolip:seen, 3 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 ks seur. 3 s:aan kuhunkin, (4 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 puolip seur. kjs:aan, hyppää seur. s:n yli, 1 ks seur. 3 s:aan kuhunkin) 2 kertaa, 3 kjs, hyppää 1 kjs:n yli, ps seur. kjs:aan, 1 ks seur. kjs:aan, 1 ks puolip:seen, ps ks:aan. ****
Päättele huomaamattomasti.
2. reuna Käännä nurja puoli itseesi päin ja jatka virkkaamista 1. krs:n toiseen suoraan reunaan:
Liitä lanka A kjs:aan varren yläpuolelle ja virkkaa ***-****. Älä päättele lankaa. Neulaa ja silitä piikit muotoonsa. Taita lehti keskeltä kahtia ja virkkaa nurjalla pienemmällä koukulla ja langalla A 1 ks alun kjs-ketjun joka s:aan. Päättele langanpäät.
Marja (3kpl) Virkkaa 4 kjs langalla B, hyppää 3 kjs:n yli, virkkaa 4 pp yhteen 1.kjs:aan, 2 kjs, virkkaa taustalla ps 1. kjs:aan. Päättele langanpäät. Täytä marja toisella langanpäällä ja ompele se lehteen toisella.
Nirkkoreunus:
Virkkaa 1 ks ensimmäiseen s:aan, *1 nirkko (= 3 kjs, 1 ks ensimmäiseen näistä 3 kjs), jätä 2 s väliin, 1 ks seuraavaan s:aan*, toista *-*.
Lyhenteet:
krs=kerros
s=silmukka
ks=kiinteä silmukka
ps=piilosilmukka
kjs=ketjusilmukka
p=pylväs
puolip=puolipylväs
pp=pitkä pylväs
maanantai 27. joulukuuta 2010
Neulottu Tonttu
Näin eräässä kataloogissa kuvan pitkäjalkaisesta, istuvasta tontusta, jonka kädet ja jalat oli neulottu ja vaatteet ommeltu huopakankaasta. Päätin kokeilla tehdä näkemäni kuvan mukaisen tontun pelkästään langasta, sillä minulla ei sattunut olemaan kangasta, mutta lankoja sitäkin enemmän.
Neuloin jalat, kädet, mekon ja tonttulakin niin, että oikealla puolella neuloin oikeaa ja nurjalla nurjaa. Kaulahuivin neuloin ainaoikeaa. Huopikkaat tein virkkaamalla, kuten myös lapaset. Käsiin ja jalkoihin ei tarvinnut täytettä, koska ne olivat niin ohuet ja menivät rullalle sopivasti itsestään, tarvitsi vain ommella saumat kiinni.
Vartaloksi leikkasin vessapaperirullahylsyn pitkittäissuunnassa kahtia ja teippasin sen suppilon malliseksi. Tontun pään tein sukkahoususta ja vanusta, silmät ja suun piirsin kynällä. Hiusletit tein beigestä virkkauslangasta kaksinkertaisesta langasta letittämällä ja ompelemalla ne päähän kiinni. Asetin mekon (kolmion mallisen) kartonkihylsyn päälle ja ompelin sen takaa kiinni. Pohjan sain umpeen virkkaamalla ja siinä samalla kiinnitin myös jalat mekon reunaan.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Joulukortit lahjapaperista
Löysin edellisen vuoden itse tehtyjä joulukortteja laatikonpohjalta. Kortit on tehty lahjapaperista kuvat leikkaamalla ja liimaamalla kartonkiin. Hauskaa ja yksinkertaista! :)
torstai 16. joulukuuta 2010
Mutantti-Tiikeri-Muffinit
Halusin tyhjentää kuiva-ainekaapin sisältöä ja samalla valmistaa jotain makeaa kahvin seuraksi. Päätin tehdä muffineita, joihin tulisi sekä vaaleaa muffinitaikinaa että suklaamuffinitaikinaa. Lisäksi minulla sattui olemaan kuivattuja appelsiinikuori-hippuja, joten lisäsin vaaleaan muffinitaikinaan niitä appelsiinimehun sijasta.
Muffinit. 12 kpl
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
1 dl kermaa (maitoa)
2 kananmunaa
100 g sulaa margariinia
(1 dl appelsiinimehua)
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kosteat aineet. Ota puolet taikinasta toiseen kippoon ja lisää tähän
1 dl vahvaa kahvia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
(Vaaleaan osioon voi lisätä appelsiinikuori-hiput)
Jaa suklaataikinasta pari lusikallista korkeisiin amerikan muffinivuokiin. Jaa vuokiin suklaataikinan päälle koko vaalea muffinitaikina. Jaa vielä loput suklaamuffinitakinat vaalean päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
tiistai 14. joulukuuta 2010
3D joulukortit, 3kpl
Askarteluliikkeestä löysin erillisenä myytävän A4-kokoisen sivun hopeapaperille painatettuja jouluaiheisia 3D -kissakuvia. Sivu sisälsi kolme 3D-kuvaa, eli niistä sai lopputuloksena kolme joulukorttia. Leikkasin kuvat irti, liimasin suurimman kuvan kartongille ja kiinnitin isoimman kuvan päälle pienimmät suuruusjärjestyksessä tyynyteipillä.
maanantai 13. joulukuuta 2010
3D joulukortit, 2kpl
Ostin askarteluliikkeestä erikseen myytävän A4-kokoisen sivun, jossa oli kaksi jouluaiheista, leikattavaa 3D-kuvaa. Leikkasin kuvat irti, liimasin suurimman kuvan kartongille ja laitoin kuvan päälle muut kuvat suuruusjärjestyksessä teippityynyjä kiinnikkeinä käyttäen. Koristelin kortit kultaisella ääriviivatarralla ja vihreällä silkkinauhalla.
3D joulukortit, 18kpl
Aloitin joulukorttien askartelun hyvissä ajoin tänä vuonna: ostin joulu-3D-vihkosen askarteluliikkeestä jo lokakuussa! Vihkonen oli hollantilaisen Studio Light B.V.:n nimeltään 3D Christmas Mini Book, joka sisälsi 18 leikattavaa 3D-kuvaa, 18 taustapaperi-sivua ja muutaman sivun leikattavia koristekuvia. Vihkosen lisäksi korttien tekoon tarvitsi vain kartonkia, liimaa ja teippityynyjä sekä ripauksen mielikuvitusta. :)
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Kaurahiutalesämpylät
Kaurahiutalesämpylät, n. 15 kpl
1/2 l vettä
50g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa)
5 dl kaurahiutaleita
1/2 rkl suolaa
1/2 dl siirappia
7 dl vehnäjauhoja
50 g margariinia (tai öljyä)
Tällä kertaa käytin tuorehiivan sijasta kuivahiivaa ja margariinin sijasta öljyä.
Sekoita kuivahiiva kaurahiutaleisiin ja 1 dl vehnäjauhoja. Lisää lämmin vesi ja sekoita hyvin. Anna taikinan kohota hyvin, noin 30 minuuttia ja lisää sitten vasta muut aineet. Leivo taikinasta heti sämpylöitä ja kohota vasta pellillä uunin lämmetessä. Paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.
tiistai 30. marraskuuta 2010
Muffinit suklaasydämellä
Tein suklaamuffineita ohjeella, joka löytyi Pirkka Amerikan muffinivuoka -paketin kyljestä, tosin sovelsin sitä serkun antamalla vinkillä lisäämällä tummaa suklaata sydämeksi muffiniin. ^_^
Amerikan suklaamuffinit, 12kpl
200 g margariinia
2 1/2 dl sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl maitoa
3 3/4 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
(12 palasta tummaa suklaata)
Vaahdota ensin huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon yksitellen kananmunat. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Älä vatkaa, vaan sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.
Nostele puolet taikinasta kahden lusikan avulla muffinivuokiin. Tökkää taikinaan kuhunkin vuokaan yksi pala tummaa suklaata ja lisää loput taikinat jokaisen suklaapalan päälle niin, että pala peittyy kokonaan.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
maanantai 22. marraskuuta 2010
Kohoneulepipo
Tämän pipon alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Itselleni tein harmaan pipon jämälankana löytyneestä Novitan Nalle-langan grafiitti 044-väristä. Jos pääsi kutiaa helposti villalangasta, kannattaa käyttää esimerkiksi Novitan Nalle aloevera -lankaa, joka on pehmeämpää kuin tavallinen Nalle -lanka. Pipoon käytin pyöröpuikkoja (40cm) nr 3 ja sukkapuikkoja nr 3,5 pipon kavennuksessa, sillä käsialani on suhteellisen löysä.
Loin pyöröpuikolle 117 silmukkaa ja neuloin ensimmäisen kerroksen oikein. Sen jälkeen neuloin kaikilla silmukoilla 1 o/2 n -joustinneuletta, kunnes työn pituudeksi tuli 4cm.
Tämän jälkeen tuli kaikilla silmukoilla neuloa mallineuletta, jota ei oltu selitetty sanallisesti, vaan pelkästään mallineulekuvan avulla. Tulkitsin sitä seuraavasti:
Ensimmäinen silmukka, eli joustinneuleen oikein neulottu silmukka, pysyy mallineuleessa joka kierroksella myöskin oikein neulottuna.
Toinen silmukka, eli ensimmäinen nurin neulottu silmukka, neulotaan ensin 2 krs oikein, sitten 2 krs nurin, sitten 2 krs oikein ja niin edelleen.
Kolmas silmukka, eli joustinneuleen toinen nurin neulottu silmukka, neulotaan ensin 1 krs oikein, sitten 1 krs nurin, sitten taas 1 krs oikein ja niin edelleen.
Kerroksia on siis selvyyden vuoksi seuraavanlaisia:
1 o/ 2 n (joustinneule)
3 o
2 o/ 1 n
1 o/ 1 n/ 1 o
Näitä kolmea erilaista silmukkaa neulotaan joustinneuleen tavoin kerros kerrokselta kunnes työn pituus on 18 cm (minun tapauksessani 16 cm). Sen jälkeen neulotaan 3 krs 1 o /2 n joustinneuletta, minkä jälkeen alkaa radikaali kavennus, joka takaa hyvän pipon istuvuuden.
Kavennukset: Neulo jokaisen nurjan raidan 2 s nurin yhteen = 78 s.
Neulo 2 krs 1 o/ 1 n -joustinneuletta.
Neulo sitten kaikki silmukat pareittain oikein yhteen = 39 s.
(tässä vaiheessa suosittelen vaihtamaan sukkapuikkoihin)
Neulo 2 krs oikein.
Neulo sitten joka 2. ja joka 3. s oikein yhteen.
Neulo seuraavalla krs:lla kaikki s:t pareittain oikein yhteen = 13 s.
Vedä lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä aukko umpeen. Myssyn korkeus on 22 cm (minun tapauksessani 20 cm).
tiistai 16. marraskuuta 2010
Omenapiirakka
Tein helpon omenapiirakan seuraavasta ohjeesta:
Omenapiirakka
200g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 kananmuna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
2 omenaa
kanelia ja sokeria
Kuori ja siivuta omenat. Sulata margariini ja sekoita sokerin kanssa. Lisää vähitellen jauhoja ja ota taikinaa sivuun pieni kupillinen, jotta sen voi ripotella piirakan päälle lopuksi. Lisää kananmuna, maito, leivinjauhe ja vaniliinisokeri ja sekoita hyvin. Taikinasta tulee aika löysää, joten sen voi kaataa voideltuun uunivuokaan. Lado taikinan päälle kevyesti omenasiivut, ripottele niiden päälle kanelia ja sokeria ja lopuksi murusta päälle vielä sivuun otettu taikina. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Taikinasta tuli todella löysää (maitoa saattoi mennä vahingossa vähän enemmän), joten lisäsin ehkä noin desin jauhoja ennen vuokaan kaatamista. Omenapiirakan voi nauttia vaikkapa vaniljakastikkeen kera.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Porkkanasämpylät
Halusin leipoa sämpylöitä, mutta kaapissa ei sattunut olemaan hiivaa. Sen puoleen leivinjauhetta löytyi, joten laitoin sitä hiivan sijasta ja ihan hyviä tuli.
Porkkanasämpylät 9 kpl
4dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl siirappia
2 dl maitoa
1 dl porkkanaraastetta
1 kananmuna voiteluun
Sekoita jauhot, leseet, leivinjauheet ja suola. Lisää siirappi ja maito sekä porkkanaraaste. Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää tarvittaessa vehnäjauhoja. Anna taikinan kohota ennen sämpylöiden pyörittelyä. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Itse en hätähousuna malttanut odottaa taikinan kohoamista, joten sämpylät jäivät mataliksi. Niistä tuli kuitenkin oikein aurinkoisen värisiä ja maistuvia leipäsiä.
tiistai 9. marraskuuta 2010
Mutakakku
Tein herkullisen mutakakun Sari-serkulta saadun ohjeen mukaan. Kakun voi myös tehdä gluteenittomana käyttämällä gluteenittomia jauhoja vehnäjauhojen sijaan. Herkkua on!
Mutakakku:
150g margariinia
2 kananmunaa
1½ dl jauhoja
3 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
½ tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaota
Vatkaa margariini ja kananmunat keskenään. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne margariini-kananmuna seokseen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (halkaisijaltaan 24 cm) ja kaada taikina siihen. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Lisäsin taikinaan lorauksen maitoa, koska se oli niin paksua, ettei se irronnut taikinakiposta. Ennen uunia taikina näytti ihan sulalta suklaalta.. nam! Paistoin kakkua suurin piirtein 15 minuuttia ja siitä tuli sopivan tahmea sisältä. Koristelin kakun hieman jäähtyneenä tomusokerilla.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Kivikissat
Kävin vasta kotipaikkakunnallani ja huomasin yhden koukuttumisen kohteistani heti mamman ulko-ovella: kivikissat tervehtivät vieraita jo portailla. Maalasin kivikissoja lähes sarjatyönä koulutyttönä, joten koukuttumisen piirteitä kivikissoihin on huomattavissa.
Pyöreäpiirteisiä kiviä on haastava löytää, jos asuu keskellä metsiä ja peltoja. Aaltojen hiomia kiviä löytyi kuitenkin kesäaikaan uimareissuilta järvien läheisyydestä. Kotiin kivet raahattuaan tulee ne pestä ja antaa kuivua rauhassa ennen maalausta. Ensimmäisenä kivelle maalataan pyöreä, valkoinen naama, jonka annetaan kuivua täysin kuivaksi, ennen silmien, nenän, viiksien ja korvien maalaamista. Kivelle voi maalata selkään myös raitoja ja kylkeen vielä raidallisen hännän.
Ehkä pitäisi joku päivä koettaa maalata uusia kivikissoja, mahdollisesti pienemmällä pensselillä ja paremmalla tarkkuudella kuin kuvan kissat.. :)
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Virkattu kolmiohuivi
Ystäväni pyynnöstä virkkasin hänelle kolmiohuivin talveksi hänen valitsemastaan Novitan Softy -pörrölangasta. Käytin huivin tekemiseen virkkuukoukkua nr. 7.
Aloitin huivin jälleen kolmion pisimmästä sivusta ketjusilmoilla, josta jatkoin *yksi pylväs, kaksi ketjusilmukkaa, yksi pylväs, kaksi ketjusilmukkaa* kerros kerrokselta aina rivin lopussa huivia kaventaen jättämällä yhden pylvään ja ketjusilmukat tekemättä.
Kuvassa näkyy kaulahuivin malli paremmin, kuin edellisessä huivikuvassa. Huivin paksuin kohta siis tulee etupuolelle ja huivin päät kiedotaan kaulan takaa leuan alle solmuun. Lämmittää mukavasti takin kaula-aukon kohtaa kylmällä viimalla.
tiistai 2. marraskuuta 2010
Kutsukortti
Eilen etsiessäni silkkipaperia askartelulaatikostani, löysin valtavan määrän kortteja ja valokuvia, jotka olin tyystin unohtanut. Yksi aarteista oli tekemäni yksinkertainen kutsukortti äitini yllätys-50-vuotisjuhliin, jotka järjestin serkkujeni kanssa yhteisvoimin.
Korttia varten etsimme äidistäni lapsuuskuvan, jonka skannasimme koneelle. Rajasin perhepotretista pelkästään hänet ja muokkasin kuvan kontrasteja ja värejä hieman. Tulostin kuvan yhtä monena kappaleena, kuin kutsujakin oli tarkoitus lähettää. Liimasin kuvan beige-värisille kartongille, jonka liimasin ruskeasta kartongista leikkaamani kaksiosaisen kortin kanteen. Sisäpuolelle tulostin koneella kirjoittamani kutsun ja yhteystietoni vastauspyyntöjä varten. Koristelin kortin kannen vielä 50-v. Maija -tekstillä.
Korttia varten etsimme äidistäni lapsuuskuvan, jonka skannasimme koneelle. Rajasin perhepotretista pelkästään hänet ja muokkasin kuvan kontrasteja ja värejä hieman. Tulostin kuvan yhtä monena kappaleena, kuin kutsujakin oli tarkoitus lähettää. Liimasin kuvan beige-värisille kartongille, jonka liimasin ruskeasta kartongista leikkaamani kaksiosaisen kortin kanteen. Sisäpuolelle tulostin koneella kirjoittamani kutsun ja yhteystietoni vastauspyyntöjä varten. Koristelin kortin kannen vielä 50-v. Maija -tekstillä.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Lumihiutale ikkunakoriste
Tänään tuli selailtua netissä käsityö- ja askartelusivuja, joista sain paljon uusia ideioita ja ohjeita. Yksi ohje oli toteutettava heti, sillä se toi mieleeni lapsuuden paperilumihiutaleet ikkunassa. :)
Löysin näihin lumihiutaleisiin ohjeen täältä.
Tein hiutaleet valkoisesta silkkipaperista. Leikkasin paperista neliön, jonka taitoin ensin kaksinkerroin, ja sitten toisen kerran kaksinkerroin, jolloin siitä tuli pieni neliö. Sitten leikkasin kuviot neliön auki oleville reunoille, avasin taitokset ja hiutaleeltahan se näytti. :) Tulisipa tuolta taivaalta oikeitakin hiutaleita..
Seinäkoriste valokuville
Syksyllä Lontoon reissulla näin eräässä torikojussa sellaisen valokuva-mobilen, joka kiinnitetään kattoon, ja jonka nipsuihin voi kiinnittää valokuvia roikkumaan. Siellä oli myös yksinkertaisempi malli, jossa valokuvien väliin kiinnitettiin nipsuilla helmin koristeltu siiman pätkä ja tällaisen valokuva-jonon saattoi laittaa vaikkapa seinälle.
Näistä sain idean tehdä oman version seinäkoristeesta villalangasta ja verhonipsuista. Minulla oli kotona kolme korttia, jotka halusin laittaa koristeiksi seinälle, mutta en halunnut toisaalta tehdä reikiä kortteihin nastoilla, mutta en myöskään halunnut pilata tapettia teipillä. Tällainen nipsukiinnitys sopi tarpeisiini siis täydellisesti.
Irrotin viisi nipsua verhokiskosta ja otin kiskokelkat irti nipsusta. Leikkasin jämälankakerästä kolme n. 40cm pitkää langanpätkää. Tein langapätkistä lenkin, jonka pujotin nipsun renkaan alitse. Tein solmun vetämällä langanpäät tämän lenkin ympärille. Nyt minulla oli kuusi langapätkää, jotka jaoin kolmeksi säikeeksi letin tekoa varten. Kun letti oli noin 15 cm, tein siihen solmun. Kiersin puolet langapätkistä toisen nipsun renkaan ympäri ja tein uuden solmun, jonka koristelin vielä rusetilla. Leikkasin langanpätkät sopivan mittaisiksi.
Tein toisen samanlaisen.
Kolmannesta tein hieman pidemmän letin ja ilman toista nipsua, jotta sen sai ripustettua seinälle naulalla.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
3D syntymäpäiväkortit
Pari vuotta sitten tutustuin 3D-askarteluun ja koukutuin samantien. Näitä leikattavia kuvia löytyy lähes kaikista askarteluliikkeistä ja aloitin ostamalla useita kuvia sisältävän vihkosen, mutta sivuja voi myös ostaa yksittäin. Kuvien tekemiseen tarvitaan pienet sakset ja kaksipuolisia teippi-tyynyjä. 3D-vaikutelma syntyy, kun leikatut kuvat kiinnitetään kaksipuolisella teipillä päällekkäin.
Keväällä tein nämä syntymäpäiväkortit, joihin 3D-viulistin ja sellistin minulle lähetti ahkera käsitöitä tekevä ystäväni. Leikkasin kuvat irti, liimasin suurimman kuvan kartongille ja sitä pienemmät kuvat kaksipuoleisilla teippi-tyynyillä. Lopuksi koristelin kortit hopeisilla nuotti-tarroilla.
torstai 28. lokakuuta 2010
Iso kinkku-juustosarvi
Sämpylätaikinasta tein sämpylöiden lisäksi sarven, johon idean ja ohjeen löysin täältä.
Tein sarven kuitenkin samasta taikinasta, jota käytin juustosämpylöihin, eli
Juustosämpylät (18 kpl) 200 astetta, n. 15min
5dl vettä
1/2 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
2 dl juustoraastetta
1/2 dl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
10 dl vehnäjauhoja
Otin taikinasta noin 2/5, kaulitsin levyksi, lisäsin kinkkusuikaleita ja juustoraastetta, rullasin kiinni, ripottelin päälle juustoraastetta ja laitoin uuniin noin pariksi kymmeneksi minuutiksi.
Sarvesta tuli oikeastaan vähän niinkuin patonki ainakin maultaan. Sopii hyvin sellaisenaan kahvin kanssa, aamupalaksi tai vaikkapa illanistujaisiin. :)
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Juustosämpylät
Leivon aika usein sämpylöitä ja useimmiten käytän samaa, helppoa reseptiä, jota sovellan kuivakaapin sisällön mukaan. Tällä kertaa lisäsin taikinaan ja sämpylöiden pinnalle juustoa.
Juustosämpylät (18 kpl) 200 astetta, n. 15min
5dl vettä
1/2 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
2 dl juustoraastetta
1/2 dl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
10 dl vehnäjauhoja
Sämpylöihin saa kauniin kiillon voitelemalla ne kananmunalla ennen juustoraasteen ripottelua, mutta kaapissa ei sattunut olemaan kananmunia, joten jätin voitelun pois.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Neulottu Marilyn
Käyn aina silloin tällöin kiertelemässä kirpputoreja käsityölehtien ja ohjeiden toivossa. Suuresta Käsityölehdestä 3/1994 löysin ohjeen Marilyn-neulepaitaan, mutta koska kyseessä oli yhdeksänkymmentäluvun säkkipaita-muoti, sain idean neuloa Marilyn-taulun.
Käytin taulun tekemiseen suoria puikkoja nr. 3,5 ja villalankoja (väreinä 1=ruskea, 2=vaaleansininen, 3=musta, 4=sähkönsininen, 5=harmaa).
Lehden ohje oli 100:lle silmukalle, mutta sovelsin ohjetta suorilla puikoilla mahdolliseksi ja loin vain 50 silmukkaa. Täten myös ohjetta ja sen värikoodia tuli soveltaa silmämääräisesti kahden eri värin rajakohdissa. Neuloin kuvan alareunasta aloittaen oikealla oikeaa ja nurjalla nurjaa neuloen.
Lopuksi pistelin neulalla ja langalla mm. huulien reunat ja muut yksityiskohdat/korjaukset! :D
Kehystin neuleen tauluksi ilman kehysten lasia.
Virkattu pannulappu
Isoäidin neliö -koukutus ei loppunut torkkupeittoon, vaan päästyäni vaihto-opiskelukohteeseeni etelä-Saksaan (ks.vaihtoblogi) oli minun ostettava villasekoite-lankaa ja virkkuukoukku nr. 3,5.
Tein isoäidin neliöistä (ohje täällä) virkkaamalla patalappuja. Tein neljä kappaletta isoäidin neliötä yhtä patalappua varten, yhdistin neliöt virkkaamalla reunat yhteen ja virkkasin vielä patalapun reunat ja tein ripustuskoukun ketjusilmukoilla.
Tein tusinan verran patalappuja kevään aikana ja lähettelin niitä ystäville ja sukulaisille Suomeen. :)
Virkattu torkkupeitto
Keväällä 2010 koukutuin pahasti isoäidin neliöihin, kun satuin näkemään jossakin ohimennen niistä tehdyn viltin. Halusin itselle samanlaisen! Isoäidin neliöiden ohjeen muistin viltin nähtyäni heti, vaikka olin virkannut niitä viimeksi ala-asteen käsityötunnilla.
Torkkupeittoon käytin villaisia/sekoite jämälankoja ja virkkuukoukkua nr. 3,5.
Isoäidin neliö koostuu pylväistä ja ketjusilmukoista. Tarkemman ohjeen yksittäisen neliön tekemiseen löydät täältä.
Kun olin tehnyt haluamani määrän isoäidin neliöitä, yhdistin ne toisiinsa virkkaamalla neliöiden reunat yhteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)